Horoskooppina kaksonen. Mielenterveystoipuja ja selviytyjä. Pientä puuhaa ja kiinnostuksen kohteita pitää olla; näin elämässä on mielekästä sisältöä. Elämäntilanteet ja prioriteetit muuttuu, niin myös minä.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Aamukampa ajankohtainen?
Syyskuun viimeinen päivä. Noin kuukauden verran H-hetkeen... aamukamman suunnittelu on ajankohtaista ja viime hetken tohkaaminen voi alkaa. Vielä on paljon suunniteltavaa ja rinkan ehtii pakata ja purkaa, pakata ja purkaa moneen kertaan ennen itse koitosta. Jotta kuukauden mittainen odotus ei tuntuisi liian pitkältä ja saisin suunnattua ajatukset välillä muuhunkin, olen päättänyt lopettaa tupakoinnin... alkaen huomisesta... =) Kuukausi menee mukavasti (?) uusiin nikotiinivalmiste-tuttaviin tutustuen ja omaa hengen lujuutta testaten. Pidetään kaikki peukkuja!
lauantai 26. syyskuuta 2009
Osoitteen valinnan vaikeus
Ensimmäinen koitos on takana: kuinka vaikeata voi olla valita sellainen osoite, joka varmasti kuvaa itseä, mutta kelpaa myös avopuolisolle? Voin sanoa, että vaikeata.... Maisamaa sai kuitenkin hurjaa kannatusta Etelä-Pohjanmaalaisen tuvan pöydän ääressä ja blogi on vihdoinkin virallisesti kastettu! Hauska sattuma sekin, että tänään vietetään myös "oikeita" ristiäisiä Kettukylässä (josta ei oikeasti edes tiedä mitä se on ja minne se kuuluu...) pienen Kaapo-pojan kunniaksi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)