Ajattelin päivittää viimeisen vuoden aikana kertynyttä tietotaitoa kronologisessa aikajärjestyksessä, mutta kappas: paitapuseron valmistaminen heti opintojen alkuvaiheessa on ilmeisesti ollut niin traumaattista etten oikein löytänyt itseltäni kuvitusta siihen liittyen. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin jos ja kun kuvat nousevat pinnalle. Trauman taustalla piillee joutuminen etäopiskeluun heti opintojen alkutaipaleella.
Sen sijaan nilkkaimista riittää materiaalia, sillä niiden tekemisestä olin haaveillut jo parin vuoden ajan. Opintojen vanhasta uutta - osiossa sain viimeinkin kimmoikkeen ryhtyä toimeen. Olin haaveillut nilkkaimista niin pitkään, että kuvittelin niiden valmistamisen käyvän käden käänteessä, sillä niinhän sitä sanotaan, että "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Ilmeni kuitenkin nopeasti, että en ollut haaveiluni aikana oikeastaan suunnitellut toteutusta millään tasolla. Joten töihinhän siinä joutui sitten oikein huolella.
Hain inspiraatiota Pinterestistä. Valmista kaavaa en löytänyt mistään, joten oli kaavoitettava itse. Jostain internetin syövereistä löysin hyvän vinkin kaavoittamiseen: tein itsestäni muotin sen sijaan, että olisin mittaillut korkeuksia ja ympärysmittoja!Siispä kiedoin sääreni ympärille ohutta harsokannasta, jonka teippasin kauttaaltaan. Piirsin teippauksen päälle vapaalla kädellä suunnittelemani saumat ja leikkasin paketin auki näitä saumoja myötäillen. Pinteristä löytämieni kuvien perusteella päädyin valmistamaan tuotteen kolmessa osassa niin, että vetoketju tulisi jalan ulkosivuun.
Tämä itsensä verhoaminen ja mallintaminen taitaakin olla aika kätevä tapa monessa muussakin pienemmässä työssä. Tällä keinolla säästin aika paljon aikaa ja vaivaa verrattuna mittanauhan kanssa mittojen ottamiseen.
Protojen valmistamista varten piirsin kaavat voimapaperille.
Valitsin ensimmäiseen protoon helpon, kevyen ja lähes rispaantumattoman kankaan. Ensimmäisen proton jälkeen huomasin heti, että jalkapöydän päälle tulee liikaa materiaalia ja että sen poistamiseksi pitäisi tehdä jotain. Tätäkin asiaa olisi ollut kiva pähkäillä koulussa yhdessä muiden kanssa.
Toisen proton valmistin tekstiilien kierrätyskeskuskesta, Nextiilistä, ostamastani ohuesta vuorikankaasta. Olin hankkinut myös päällyskankaan Nextiilistä, olihan teemana kierrätys.
Vuorittaminen ei ollut pakollista, mutta halusin sitä silti kokeilla. Halusin, että tuote on siisti ja kaunis myös sisäpuolelta, sillä asusteena sen sisäpuoli näkyy aina riisuttaessa ja puettaessa.
Valmis tuote on kuin karkki! Lopullinen materiaali on huomattavasti paksumpaa kuin protoissa käytetty, joten en ollut varautunut siihen, ettei vetoketjulista jaksa pysyä vetoketjun päällä ilman apua vaan alkaa "nauramaan". Improvisoin ongelman pois päiväjärjestyksestä ompelemalla listan ylireunaan nepparin.