Drive back home

Ajomatka Tampereelta Sighiasoraan Romaniaan kesti puoltoista viikkoa. Paluumatkalla ajan kaltaiset ylellisyydet lensi ulos ikkunasta ja me ajettiin kellon ympäri Romaniasta Unkarin kautta Slovakiaan, Slovakiasta Puolaan ja sieltä Liettuan ja Latvian kautta Viroon vajaassa kahdessa vuorokaudessa. Romaniasta ajettiin käytännössä katsoen pysähtymättä Slovakian läpi Puolaan ja ensimmäisille yöunille.....

Romaniassa herättiin aamulla puoli kahdeksalta ja pakattiin kamat. Kotimatka. 150 kilometrin matka Clujista Unkarin rajalle kesti 2,5 tuntia. Ja ajettiin pysähtymättä. Syynä ei olleet ruuhkat vaan yksinkertaisesti Romanian tiet. Kaikkialla on ylös-alas-vasemmalle-oikealle kiemurtelevaa serpentiiniä, joka kulkee kaiken lisäks jokaisen pikkukylän kautta. Keskinopeus siis huimat 60 kilometriä tunnissa! Tosin niillä teillä se nopeus oikeesti tuntui huimalta.

 Puolan raja ylitettiin vähän ennen kuutta illalla. Yllättäen ei herätetty rajalla paikallisten viranomaisten huomiota vaan saatiin jatkaa matkaa pysähtymättä. Lubliniin saavuttiin heti kymmenen jälkeen ja puol yhdentoista maissa pysähdyttiin pienen huoltoaseman pihaan nukkumaan. Oltiin nälkäisiä, mutta ihan liian väsyneitä syömään. Auto parkkiin ja taakse nukkumaan. Kello herättään puoli kuudelta. Haikaroita joka puolella, wau! Ihan kuin olis jossain Peukaloisen retkissä.... Paitsi, että me lennetään Soturin kyydissä, ei Martti-hanhen. =)

 Vajaa 100 kilometriä ennen Pärnua ajettiin ihan käsittämättömään autoletkaan. Tälläset ihan tyhjästä syntyvät käsittämättömät 15-20 minuuttia kestävät ruuhkat on muutenkin hidastaneet matkaa kiitettävästi koko matkan ajan ja taas seistiin sellaisessa. Alettiin jo luulla, että edessä on sattunut joku onnettomuus kun alkupäästä tuli useampikin poliisiauto. Edessä kulkevan auton juhlatunnelmissa olevat matkustajat valaisi meitä kuitenkin nopeesti: tässä jonotettiin Latvian suurimman festarin teltta- ja pysäköintialueelle. Siis ei oltu menossa sinne, mutta tää virallinen jono tukki koko Via Baltican. Ehdotan, että jos ette oo menossa kyseiselle festarille, niin kannattaa pysyä pois Via Balticalta noin heinäkuun 20. päivän tienoilla. Viiden kilometrin matkaan tuhraantui yli tunti, mutta on the bright side: sain tosi hyvän kuvan haikaroista, jotka kekkuloi pitkin peltoja. =)


Lopulta saavuttiin Tallinnaan puol yhden jälkeen aamuyöstä ja majoituttiin 5 kilometrin päähän satamasta. Siihen vaan omakotitaloalueelle Orava-nimiselle kadulle auto parkkiin ja unta palloon. Herätys 05:45 ja pikaisen freesamisen jälkeen satamaan, lautalle ja Helsingin sataman kautta omaan kotiin Tampereelle. Huh mikä reissu, hyvä meidän joukkue ja hurraa Soturi! Hip-hip hurraa!