Virtaa joulun viettoon

Jo muutaman vuoden ajan meillä on ollut tapana rauhoittua joulua edeltävä viikonloppu ihan kahdestaan. Ollaan oltu Tahkolla, Ellivuoressa, Sappeella... Tänä vuonna suunnattiin taas Sappeeseen. Lumesta ei ollut tietoakaan, joten ulkoiltiin sitten metsäretkeilyn parissa. Lyhyen automatkan päässä olisi ollut enemmänkin reittejä tarjolla, mutta ei otettu viikonlopun reippailuista paineita ja päätettiin jäädä Sappee Chaletsin lähimaastoon.

Viikonloppuun mahtui herkuttelua, saunomista, löhöilyä, reippailua ja erä Trivial - pursuitia Vohvelikahvilassa. Kuvasta voi päätellä kumpi voitti.Tällainen lyhyt pako arjesta on oikein oiva tapa rentoutua ja rauhoittua ennen varsinaista joulun viettoa. Samoin nämä viikonloput on toimineet meidän yhteisinä joululahjoina, joten tällä tavalla vähennetään myös surullisen kuuluisaa lahjastressiä.

Joulumieltä etsimässä

Viime vuonna osallistuin ensimmäisen kerran pikkujouluihin läheisessä vanhustenkodissa, jossa teen vapaaehtoistyötä. Tänä vuonna olin menossa mukana taas. Tällä kertaa sain osallistua juhlaan enemmän vieraan kuin työntekijän roolissa kun juhlaa vietettiin alkuillasta ja paikalle oli saapunut useiden asukkaiden omaisia. Ohjelmassa oli yhteislaulua, jouluevankeliumin luku, tonttuleikkiä ja tietysti joulupukin vierailu. Ja tuttua joululaulua lainatakseni on sanottava, että "herkkua on siinä monenlaista", sillä tarjolla oli pipareita, suklaata, riisipuuroa, suolaista piirakkaa, torttuja.... Kaikki osallistujat nauttivat silmin nähden olostaan. Joulumieli syttyi täyteen liekkiinsä illan aikana.

Tampereen joulutori oli tänä vuonna aivan huippu! Kojuissa

myytiin toinen toistaan herkullisempia leipomuksia ja upeita käsitöitä. Mieskin totesi, että täältähän meidän olisi pitänyt kaikki joululahjat ostaa. Siinä hän kyllä osui oikeaan ja tämä pitää muistaa ensi vuonna. Kävin torilla kahdesti ja mukaan tarttui ihania kangasheijastimia, korvakoruja, kaulakoru, sormuksia, stressikamuja... Ja mieletön määrä joulumieltä ja inspiraatiota omiin pikkuprojekteihin. Selvää on, että pitää opetella virkkaamaan ja kutomaan... näin aluksi. Tiedä mitä sitten seuraavaksi. =)

Kukkia vanhemmille

Joulun alusaikaan liittyy paljon perinteitä, joita tulee noudatettua niitä sen enempää miettimättä. Vanhempien haudoilla käyminen on enemmänkin tapa kuin "vierailu vanhempien haudoilla". Tänäkään vuonna en pysähtynyt miettimään mitä merkitystä sillä on, että tapaamispaikka on hautausmaa eikä vaikkapa kahvila tai toisen koti. Nyt kun mietin käyntiäni, tunnen piston omatunnossa ja tuntuu, että olis pitänyt pysähtyä molempien kohdalla hetkeksi ja hiljentyä... vaikka muistelemaan mennyttä tai kertomaan mitä itselle kuuluu. 

Nuorempana näin itseni romantisoiduissa kuvitelmissa viettämässä aikaa hautausmaalla luomassa uutta; kirjoittamalla tekstejä, joiden synnystä voisin sitten kuuluisana kertoa ihailijoilleni. Voisin kertoa kuinka ammensin teksteihini syvyyttä omista kokemuksista - eletyistä ja elämättömistä. Nämä kuvitelmat kuuluvat nyt niihin elämättömiin kokemuksiin.

Itsensä löytäminen vai itsensä luominen?

Aikaisemmin oon kirjoittanut siitä kuinka tän vuorotteluvapaan aikana oon melko aktiivisestikin keskittynyt oman itseni ja tyylini löytämiseen. Ja täytyy sanoa, että alan pikkuhiljaa oleen enemmän sinut itseni kanssa. Instagrammissa törmäsin kuitenkin sellaseen filosofiseen pohdintaan, jonka johdattamana päädyin miettimään sitä, että onko tässä kyseessä itsensä löytäminen - kuten oon mainostanut - vai itsensä luominen? En tiedä osaanko itse edes arvioida sitä kummasta tässä on kyse, mutta yritetään. 

Ehkä tuossa tyyliin liittyvässä projektissa on kyse enemmän itsensä luomisesta kuin löytämisestä. Miten se voisi olla löytämistä jos sitä ei ole ennen ollut olemassakaan? Siis enhän mä alasti ole tähän ikään asti kulkenut ja aina oon hiuksiani jollain lailla laittanut, värjännyt ja leikannut. Meikannutkin olen. Mutta onko se ollut mua? Oikeasti? Tähän on helppo vastata: ei ole. Ei mikään. Ei missään elämän vaiheessa. Vasta nyt, kun ikää alkaa olemaan se neljä ja nolla, oon vihdoin rakentanut itselleni tyylin, johon voin kotiutua, sitoutua ja jota toteuttaessani tuntea näyttäväni siltä aidolta itseltäni.

Itseni löytäminen on sitten ehkä ollut sitä löytämistä. Voi se olla osittain luomistakin. Se, mitä oon

löytänyt jostain syvältä, on ollut rikkonaista ja täynnä aukkoja, joita oon nyt viime vuosien aikana yrittänyt täyttää. Joten tämä nykyinen minä taitaa olla yhdistelmä vanhaa ja uutta. Vau, nyt mulle vasta iski tajuntaan, että nyt samalla kun oon youtuben avulla oppinut parsimaan villasukkia, oon jotenkin parsinut kasaan myös itseäni! 

Viimeiset kaksi ja puoli vuotta on olleet varsinaista vuoristorataa: on menty vauhdilla ylös ja alas, oon käännytty vasempaan ja oikeaan, ja välillä menty kiljuen pää alaspäin silmukoissa. Mutta tässä kohtaa voin jo sanoa, että kyyti on ollut kaiken pyörityksen arvoista. Todellakin. Ilman hyvän, rakkaan ystävän hellää painostusta en olis tässä. Enkä ehkä missään. En uskalla edes ajatella mikä mun tilanne olisi nyt jos hän ei olisi toteuttanut "tough love" - metodia silloin kaksi ja puoli vuotta sitten. Ystävät on sitten tärkeitä. Ihan hirvittävän tärkeitä. Kiitos A. <3 font="">