Drive back home

Ajomatka Tampereelta Sighiasoraan Romaniaan kesti puoltoista viikkoa. Paluumatkalla ajan kaltaiset ylellisyydet lensi ulos ikkunasta ja me ajettiin kellon ympäri Romaniasta Unkarin kautta Slovakiaan, Slovakiasta Puolaan ja sieltä Liettuan ja Latvian kautta Viroon vajaassa kahdessa vuorokaudessa. Romaniasta ajettiin käytännössä katsoen pysähtymättä Slovakian läpi Puolaan ja ensimmäisille yöunille.....

Romaniassa herättiin aamulla puoli kahdeksalta ja pakattiin kamat. Kotimatka. 150 kilometrin matka Clujista Unkarin rajalle kesti 2,5 tuntia. Ja ajettiin pysähtymättä. Syynä ei olleet ruuhkat vaan yksinkertaisesti Romanian tiet. Kaikkialla on ylös-alas-vasemmalle-oikealle kiemurtelevaa serpentiiniä, joka kulkee kaiken lisäks jokaisen pikkukylän kautta. Keskinopeus siis huimat 60 kilometriä tunnissa! Tosin niillä teillä se nopeus oikeesti tuntui huimalta.

 Puolan raja ylitettiin vähän ennen kuutta illalla. Yllättäen ei herätetty rajalla paikallisten viranomaisten huomiota vaan saatiin jatkaa matkaa pysähtymättä. Lubliniin saavuttiin heti kymmenen jälkeen ja puol yhdentoista maissa pysähdyttiin pienen huoltoaseman pihaan nukkumaan. Oltiin nälkäisiä, mutta ihan liian väsyneitä syömään. Auto parkkiin ja taakse nukkumaan. Kello herättään puoli kuudelta. Haikaroita joka puolella, wau! Ihan kuin olis jossain Peukaloisen retkissä.... Paitsi, että me lennetään Soturin kyydissä, ei Martti-hanhen. =)

 Vajaa 100 kilometriä ennen Pärnua ajettiin ihan käsittämättömään autoletkaan. Tälläset ihan tyhjästä syntyvät käsittämättömät 15-20 minuuttia kestävät ruuhkat on muutenkin hidastaneet matkaa kiitettävästi koko matkan ajan ja taas seistiin sellaisessa. Alettiin jo luulla, että edessä on sattunut joku onnettomuus kun alkupäästä tuli useampikin poliisiauto. Edessä kulkevan auton juhlatunnelmissa olevat matkustajat valaisi meitä kuitenkin nopeesti: tässä jonotettiin Latvian suurimman festarin teltta- ja pysäköintialueelle. Siis ei oltu menossa sinne, mutta tää virallinen jono tukki koko Via Baltican. Ehdotan, että jos ette oo menossa kyseiselle festarille, niin kannattaa pysyä pois Via Balticalta noin heinäkuun 20. päivän tienoilla. Viiden kilometrin matkaan tuhraantui yli tunti, mutta on the bright side: sain tosi hyvän kuvan haikaroista, jotka kekkuloi pitkin peltoja. =)


Lopulta saavuttiin Tallinnaan puol yhden jälkeen aamuyöstä ja majoituttiin 5 kilometrin päähän satamasta. Siihen vaan omakotitaloalueelle Orava-nimiselle kadulle auto parkkiin ja unta palloon. Herätys 05:45 ja pikaisen freesamisen jälkeen satamaan, lautalle ja Helsingin sataman kautta omaan kotiin Tampereelle. Huh mikä reissu, hyvä meidän joukkue ja hurraa Soturi! Hip-hip hurraa!

Sighiasora ja Cluj-Napoca

Syötiin ihana aamiainen pensionaatin terassilla: leipää, teetä ja kahvia, munakasta, leikettä, juustoa, itsetehtyä voita ja valikoima hilloja. Oli kiva istua passattavana. Ja mitkä puitteet, wau! Ja tossa on vielä kuva ihanasta majapaikasta. Kaunista, vai mitä?

Me startattiin Villen kanssa muita ennen, jotta oltais treffipaikalla suunnilleen samaan aikaan. Meidän Soturi kun ei kiidä kuten paikallinen minibussi eikä Soturin kuski ole yhtä hurjapäinen kuin paikallisen minibussin kuljettaja.

Suuntana Sighiasora ja siellä vanha kaupunki. Radio soittaa letkeitä säveliä paikalliselta kulttuurikanavalta, ajotie on lähes tyhjä ja auton mittarit näyttää +27,6/+34,8. Lämmin päivä edessä taas. Yllättäin löydettiin oikea paikka kertaakaan eksymättä: Catate Burg Citadella. Kaunis vanha kaupunki, jonka kadut on päällystetty mukulakivillä. Kaupunki on säilynyt keskiajoilta asti. Lisäks siellä oli Vlad Draculin talo (se oli asunut siellä tai vieraillut siellä tai sen täti oli syntynyt siellä tai jotain vastaavaa), johon oli tehty kahvila. Kuvassa Ville, Milan ja Jan naukkailee terassilla Draculan kahvia. Jan oli ainoa, joka sanoi "Dracula" kun pyysin, se on niin joukkuepelaaja. =)

Käytiin yhdessä lounaalla eräässä keskusaukion lähellä sijaitsevassa pensionaatissa. Syötiin pitsa tradionala, jossa oli täytteenä juustoa, tomaattia, kinkkua, keitettyä munaa, sieniä, ananasta ja makkaraa. Jep, olenpa mä rohkea: sieniä.

Saapuminen Clujiin sujui enemmän perinteitä noudattaen: eksyttiin ja ajettiin huoltsikalle ostamaan kaupungin karttaa, että löydettäisiin majapaikkaamme. Lähdettiin Sighiasorasta liikkeelle ennen muita eikä ilmeisesti oikein sisäistetty Ilin ajo-ohjeita, sillä saavuttiin kaupunkiin väärää sisäänajoa pitkin. Huoltsikalla meille selvis, että majapaikka oli vain parin kilometrin päässä, joten ei me ihan älyttömästi menty harhaan. Eli hyvät uutiset oli, että majapaikka oli niin lähellä. Huonot uutiset oli, että Cluj on yksisuuntasten katujen Shangri La. Selvittiin perille yhden kikkailun jälkeen. Villekin totes, että meistä on tullut varsinaisia kaupunkisuunnistajia!

Clujissa me majoitutaan Brassai Kollegessa. Opiskelija-asuntola sijaitsee koulun ullakkokerroksessa. Tuli ihan Harry Potter - fiilis. Meidän huone on kolmen hengen huone kylpyhuoneella ja vessalla. Kattoikkunoista avautuu näkymä kaupungille. Hinta vaan kymmenen euroa per pää eli ihan jees. Ja sijainti keskellä kaupunkia. Viereisestä kaupasta haettiin huoneeseen pientä evästä ja ruvettiin sitten vauhdikkaasti valmistautuun iltaan.

Kokoonnuttiin koulun eteen 20.45 ja suunnattiin sitten keskusaukiolle, jossa Ili liittyi meidän seuraan. Pyydettiin ohikulkijaa ottaan meistä ryhmäkuva ja mentiin sitten läheisessä Sara-ostoskeskuksessa sijaitsevaan todella viihtyisään ravintolaan, jossa tarjoiltiin perinneruokia. Ravintolassa oli tunnelmallinen valaistus, perinteiset puukalusteet ja tarjoilijoilla perinteiset asut.

Ei oltu taaskaan Villen kanssa kovin nälkäisiä, joten otettiin ruoat puoliks: ranskalaiset, lihapullakeitto, kaalilaatikko ja uunijäätelöä. Ruokajuomana paikallista punaviiniä. Niin ja shotti 54-prosenttista Palinkaa, jonka ravintola tarjoaa ruokaileville asiakkailleen. Ruoka oli todella hyvää ja tunnelma oli bitter sweet, olihan meillä sentään läksiäisilta. Ilta kului ihan liian nopeasti ja yhtäkkiä kello oli jo puol yks. Muiden siirtyessä paikalliseen karaokebaariin, me lähdettiin nukkumaan. Halaukset ja hyvästelyt!

Linnavierailuja

Ili oli suunnitellut Romanian vierailun ohjelman. Majoitukset, aikataulut ja paikat oli kaikki valmiiks mietitty, eikä meidän tarvinnut muuta kuin noudattaa ohjelmaa. Oli mukavaa kun ei tarvinnut itse miettiä ja pähkäillä, ja kun kielimuuri ei ollut ongelmana.

Ensimmäisen päivän kohteena oli Rasnovin ja Branin linnat. Ensimmäisenä saavuttiin Rasnovin linnaan, joka on korkeen rinteen laella ja jonne kuljetaan traktorin vetämällä vaunulla. Vaunukyyti oli pomppuinen, mutta oli kiva kun ei tarvinnut kävellä itse. Jälleen kuuma päivä reissussa. Lisää upeita maisemia ja linna itsessään oli vaikuttava, vaikkakin pääosin raunioina. Välillä pysähdyin vaan ihmetteleen sitä, että oltiin taas workshop - porukan kanssa kasassa. Hieno päivä!

Draculan linna, minä ja V

Branin linna (joka myös Draculan linnana tunnetaan, vaikka tietenkään Dracula ei ole siellä koskaan asunut eikä koko Draculaa ole edes olemassa) on aikamoinen. Se on pidetty tosi hyvässä kunnossa ja siellä on paljon nähtävää, vaikka vampyyriviittausten vähäisyys olikin aikamoinen pettymys. Olin varautunut pelkään ja säikkymään, mutta ei sellaisesta ollut tietoakaan. Hieno paikka kuitenkin. Siellä olis mahtava viettää jotain murhamysteeri - viikonloppua. Hui, ehkä siellä olis pimeellä hurjempaa. Mutta hurraa, täältä löysin itselleni kaipaamani matkamuistomagneetin ja muutaman aivan mahtavan postikortin. =)

Ili oli löytänyt meille ihan uskomattoman majapaikan Branin linnan lähistöltä: Coroana Reginei - pensiune. Rakennus tuo mieleen Alpit ja ne ihanat talot siellä. Vuoret ympäröi pensionaattia joka puolelta. Pihalla juoksee koiria ja niityllä laiduntaa hevosia ja poneja. Huoneet on tilavat ja kaikilla on oma parveke. Uskomaton idylli ja siihen sopiva täydellinen iltaohjelma....

7 kääpiön mökki

  Kahdeksalta kokoonnuttiin ruokasaliin, jossa meitä odotti lasilliset Draculan verta ja perinteisiä alkuruokia: kotijuustoa, kasviksia, pannulla paistettua sian ihraa, makkaroita, lihapullia. Alkupalat oli jo itsessään hurjan täyttäviä, mutta ei se siihen jäänyt.

 Alkuruokien jälkeen siirryttiin pihalle, jossa henkilökunta sytytti kaks nuotiota. Toisella nuotiolla meille ryhdyttiin valmistamaan gulassia ja me keräännyttiin toisen nuotion ympärille leikkimään ruoan valmistumista odotellessa. Joo, luitte oikein: leikkimään. Workshopissa me leikittiin koko ajan ja sama jatkui täälläkin. Kyykkyleikki, gunmen, perinnetansseja, prinssi-prinsessa-lohikäärme, sano ja esitä ja niin edelleen ja niin edelleen. Aika suorastaan lensi!

Nyt Villekin viimeistään hokas, että ihan totta, tää on ihan uskomaton porukka! Ilin siskokin sanoi, että siitä tuntuu kuin se olis mukana Frendeissä. Sen mielestä oli ihan ihmeellistä kuinka hyvin me pelattiin yhteen, vaikka tavattiin vasta toista kertaa. Toki ensimmäinen tapaaminen kesti viikon ja tais olla riittävän pitkä aika, että meidän välille ehti syntyyn ihan käsittämätön side... Ai niin, seuraava luokkakokous eli tapaaminen 2013 järjestetäänkin sitten Tampereella by your´s truly.

Next stop: Romania

Romaniassa meidän määränpäänä on Sibiu, jossa tavataan mun viime vuoden workshop - ryhmäläiset. Luokkakokous! Uskomatonta, ihanaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa ja ehkä parasta on, että saan esitellä Villen niille ja ne Villelle. Ei ole epäilystäkään etteikö niillä synkkais täydellisesti. Tän reissun jälkeen Ville ymmärtää sen mun viimevuotisen kohkaamisen kun palasin kotiin Liettuasta. Tää porukka on vaan niin mahtava!

Rajanylityspaikalla tullimies kysyi naureskellen ollaanko menossa Kreikkaan. Kun kerrottin, että ei, ihan vaan Romaniaan, se toivotti onnea matkaan ja antoi passit takaisin. Kaikenlaisia tullityyppejä. Mutta onneks meidät taas kerran pysäytettiin niin saatiin selvitettyä Romanian vignettekuvio eikä tarvinnut taaskaan pelätä sakkoja siltä saralta.

Saavuttiin Sibiuhun illalla puoli kahdeksan maissa. Budapestin nettikahvilassa otetuista Google Maps - kuvista oli valtavasti apua ja ajettiin niiden avulla suorinta reittiä Hermannstadt Pensiunen eteen. Muu porukka oli kaupungilla illastamassa ja liityttiin niiden seuraan. Paikalla oli tietysti Ili ja Ilin lisäks Federica ja Elena (Italia), Milan (Belgia), Jason (Englanti), Gabi perheineen (Unkari), Jan (Tsekit) ja Ralitsa (Bulgaria). Lisäks seurueessa oli Ilin sisko. Rakas V, Veronika (Tsekit), oli vielä matkalla ja saapuis myöhemmin illalla. Jälleennäkeminen meni kuten olin kuvitellutkin: ihan kun ei oltais koskaan oltukaan erossa ja Ville oli täydellinen lisä porukkaan.

Vähän ennen kymmentä Ili lähti hakeen Veronikaa kentältä ja puoli yhdeltätoista me muut lähdettiin kohti hotellia, jossa Veronika jo odottelikin meitä. Voi V! Oli aivan ihana nähdä pitkästä aikaa!

 Meidän huone on ylimmässä kerroksessa ja patja on ihanan kova. Yö oli tukalan kuuma eikä auttanut yhtään, että ikkuna oli auki. Autossa on aina sentään mukavan viileetä.

Budapest sightseeing

Aamulla nukuttiin yllättävän myöhään. Syynä saattoi olla keinovalon saamisen jännittävyys, 2,5 tunnin kävely edellisenä päivänä ja herkullinen-ihanainen-herkku-illallinen/päivällinen. Aamu käynnistyi kuten muutkin vapaaherrattaren ja -herran aamut: aamiainen, suihku ja laittautuminen. Sitten oltiin valmiit Budapestiä varten. Naps vaan takaovi lukkoon ja kiinni. Ja WTF?

"Onhan sulla nyt avaimet?" kysyy Ville, ja sillä samalla hetkellä mä tajuan, että ei oo. Ei ihan oikeesti oo. Siis ei todellakaan! Nehän roikkuu edelleen turvallisesti naulassaan auton takaosassa eli camperin aulassa, ja ovi on lukossa! Voiko oven tiirikoida? Onko ne avaimet nyt oikeesti tuolla takana? Mitä jos rikkois lasin? Pienen tutkailun jälkeen Ville ratkaisi tämänkin pähkinän kun keksi, että ohjaamon ja takaosan välinen lasi on käytännössä paikallaan pelkän tiivisteen varassa. Ja tiukasti. Mutta ei liian tiukasti Villelle: Ville vaan napsutteli pinnistäen ja ponnistaen melkein puolet tiivisteestä paikaltaan ja sai napattua avaimet naulasta. Hurraa! Onneks pidetään avaimia just sillä ohjaamon seinällä. Hurraa Ville, mun ritari mustissa!

Buda Castle

Avainkriisin jälkeen oltiin valmiit kohtaamaan Budapest. Tästä kun selvittiin, niin ei mikään haaste voi olla liian suuri. Ostettiin lippu leirintäalueen automaatista ja suunnattiin juna-asemalle. Junalla mentiin Szentlélek tér - asemalle, jossa vaihdettiin Budapestiin keskustaan menevään bussiin. Ilma oli upea ja Budapest kaunis.


Ancelika - ravintolan terassilla nautittujen oluiden jälkeen oltiin valmiit ensimmäisiin nähtävyyksiin: Buda Castle ja Matthias Kirkko. Kartalle on merkitty tärkeimmät Must see - paikat ja koska ei itse tunneta Budapestia ollenkaan, on noi kartan vinkit meidän ohjenuorana. Ja hyvä ohjenuora onkin: ylhäältä avautui ihan uskomattomat maisemat kaupungille ja yli Tonavan, ja myös linna ja kirkko oli näkemisen arvoisia. Ilma oli paahtavan kuuma koko päivän ja pelkkä kaupungilla kävely nosti hien pintaan.

Varosligetin sorsalammikko

  Muuten me vaan surffailtiin bussilla ja ratikalla kaupungilla ja ihmeteltiin maailman menoa. Ruokaileen mentiin sinne samaiselle Angelica - terdelle. Lähinnä siks, että se sijaitsee siinä "matkakeskuksen" vieressä, josta kaikki bussit lähtee, myös se meidän. Tehtiin kuitenkin vielä ruokailun jälkeen retki Margaret Islandille. Se on vajaan 3 kilometrin pituinen saari keskellä Tonavaa ja siellä on muun muassa kaupungin upein puisto, hotelleja, ulkoilureittejä, urheilu- ja liikuntatiloja, ravintoloita ja ulkoilmakylpylä.

Seuraavana aamuna herättiin puol ysiltä melko levottoman yön jälkeen: myrsky pauhas koko yön välillä heikentyen ja sitten taas voimistuen; sadetta, pientä piskomista ja hurjaa rapinaa. Reissussa on kaiken kaikkiaan ollut aika paljon myrskyjä, onneks kaikki on ollut yöllä. Jonnekin noi paahtavat päivät on vissiin pakko purkaa. Viime yön myrsky valvotti kun ajattelin ulkona roikkuvaa pyykkiä, ja meteliä ei saanut suljettua pois edes korvatulpilla...

Turistimenu vitosella

Mutta Budapestissa suunnattiin ensin takaisin Matthias kirkolle, jossa olin bongailllut myös mielenkiintoisia myyntikojuja. Ja nyt päästiin näkeen maisemia vielä paremmin kun Ville (tottakai Ville) löysi reitin, josta päästiin huomattavasti ylemmäs kuin eilen. Ja kaiken lisäks bongattiin yhden Bistron ovella turistimenuta mainostava kyltti: keitto ja pääruoka 5 eurolla eli 1250 florintilla. Ja eikun syömään! Alkukeitoksi otettiin herkullista kermaista lihakasviskeittoa, ja pääruokana mulla oli lohkoperunoita ja kanaa ja Ville otti paistettua makkaraa perunamuusia. Nam! Ruokailun päätteeks jaksettiin taas jatkaa matkaa.

Citadella

Piipahdettiin Citadellassa, joka näkyi Matthiaksen kirkolta (niinkuin melkein kaikki muukin) ja on lisäks Top Sigth nro 10. Se olikin hurjan korkealla, ehkä jopa Matthiastakin korkeemmalla. Siellä olis ollut museoita, patsaita ja monumentteja, mutta täysin epätyypillisen tihkusateen ahdistelemina katsastettiin vaan parhaat maisemat ja kierrettiin pääreitti pakollisena must seenä.

Kuoleman näköinen kirjailija

Sen jälkeen suunnattiin Villen kartalta bongaamaan kohteeseen: Varosliget. Se on suuri puistoalue Pestin puolella. Sinne oli saatu mahdutettua kaikenlaista: pieni lasten eläintarha, Grand Circus, huvipuisto, museolinna, rämeinen ja upea sorsalammikko ja jälleen kerran runsaasti urheilu- ja liikuntamahdollisuuksia.

Suurkaupunki - taideteos

Päivän päätteeksi kummallakaan ei ollut kauhee nälkä erittäin täyttävän lounaan jälkeen, joten päätettiin skipata Angelica ja mennä Auchanin kautta "kotiin". Ostettiin ihanat iltapala-ainekset ja nautiskeltiin hämärtyvässä illassa juustosalamileivistä ja jälkiruoaks ostetuista vaniljaviineristä ja suklaakierteestä. Leipäaineksia jäi vielä aamukskin. =)

Budapest - tästä Sissi-keisarinnakin tykkäs!

Missä Soturi on? miettii Ville...

Leirintäalueen löytyminen Budapestissä oli varsinainen onnenkantamoinen. Taas kävi niin, että meikäläinen vaan ajautui kaupunkiajajan rooliin, vaikka päätös oli, että Ville hoitaa ne hommat. No, meillä ei ollut mitään hajua suunnasta (taaskaan), mutta Villen ehdotuksesta lähdin ajelemaan ympäri keskustaa Tonavaa myötäillen. Muutaman käännöksen jälkeen oltiin pitkällä suoralla tiellä ja just kun Ville oli todennut: "joo, kyllä tän tien varresta voi jotain löytyä", mä bongasin iloisen À-merkin (toi kuvaa siis sitä sellaista telttamerkkiä, jonka kaikki kyllä tuntee ja tietää) ja tadaa: leirintäalue!

Tällä metsäisellä leirintäalueella leirintämaksu on suurempi kuin Wienissä. Ihan totta! Ei paljoa, mutta kuitenkin! Täällä Soturi laskettiin asuntoautoksi... Ihan oikeesti, Soturi paisui ylpeydestä ja oisko pieni punakin noussut "poskille" kun se kuuli olevansa "camper". =)

Saapumispäivänä ei jaksettu muuta kuin ottaa päikkärit ja käydä kävelyllä lähimaastossa. Selviteltiin myös kulkuyhteyksiä keskustaan, sillä leirintäalueelta oli noin 10 kilometriä Budapestin keskustaan. Löydettiin lyhyen kävelymatkan päästä Auchan (joka on siis paikallinen Prisma), jossa pyörähdettiin ostoksilla ja ostettiin ihan uskomattomia herkkuja: savujuustoa, voita, tuoretta leipää, tiramisuleivoksia, salamia ja kurkkua. Ja pisteenä iin päälle: taskulamppu! Täällä etelässä ilta pimenee niin aikaisin, että puol kympiltä on jo pimee. Ja sen jälkeen ei voi enää tehdä mitään. Mutta nyt voi: hurraa keinovalo!

Klosterneuburg - Wien 2

Kun oltiin onnistuneesti heti ekana päivänä lassottu KOKO Wien (koko? krhöm.... koko?), ei meillä kakkospäivälle ollut mitään aikataulua tai kiirettä. Niinpä nukuttiin kaikessa rauhassa puoli ysiin ja nautittiin kiireetön aamiainen ja päätettiin vielä syödä kevyt lounaskin ennen kaupungille lähtöä.

Leirintäalueelle on tosi moni tullut sellaisella peräkärrytelttasysteemillä, jollaisesta en ole ennen kuullutkaan. Koko paketti kulkee peräkärryssä ja leiriydyttäessä teltta rakennetaan sen ympärille. Ilmeisesti nukkumapaikat on irti maassa peräkärryssä ja maalattialla oleva osa telttaa toimii keittiönä, olohuoneena tai minä ikinä. Kaikenlaisia ihmetyksiä. Vaikuttaa näppärältä ja on ilmeisen suosittu reissumalli.

Päätettiin käydä katsastamassa Wienin puistoja. Valjastettiin Villen suunnistajan taidot käyttöön ja suunnattiin ensin Schönbrunnin linnan puutarhaan. Otettiin kuvia muun muassa Glorietten terassilta. Se on nykyään kahvila, mutta ennen sitä käytettiin vaatimattomasti ruokailuhuoneena. Jep, jep, tuskin ovat asukkaat itse koskaan kävelleet sinne linnalta tai päinvastoin, mutta näkymät on varmasti kelvanneet. Itse linnaan ei käyty tutustumassa tarkemmin, oltiin niin voipuneita jo pelkän puutarhan jälkeen. Löysin kuitenkin linnan aulasta etsimäni Wien-magneetin ja olen ostokseeni erittäin tyytyväinen.

Siellä oli myös pingviinejä!

Stadtparkin kahvilassa hengähdettiin hetki kahvilan terassilla: kahvia, teetä, tuoretta leipää ja lämmintä omenapiirakkaa. Stadtpark on kaunis vierailukohde, jossa on patsaita, lintulampi, istutuksia ja kahviloita. Kiva paikka. Kolmas puisto, Augarten, on aktiivipuisto, jossa on pitkiä kujia, urheilukenttiä, lasten maauimala, jalkapallokenttiä ja koirapuisto. Mitään varsinaista nähtävää siellä ei siis ole. Mutta urheilijoille kyllä varmasti oikein toimiva ja hyvä paikka.

 Wienin turisti-informaatiosta on sanottava sen verran, että sieltä ei kannata käydä kyselemässä nettikahvilaa. Ne ei tiedä! Ne ei tiedä. Eivät osanneet neuvoa asian suhteen ollenkaan. Tiedoksi Wienissä sellaista kaipaaville: ainakin Taborstrassella on kaks. Ne tuli vastaan ihan vahingossa, mutta en jäänyt kumpaankaan kun oli jo ilta ja olin väsynyt puistoissa pörräilyn jälkeen....

Klosterneuburg-Wien

Saavuttiin siis tiistaina hyvissä ajoin leirintäalueelle (tänks tuu tö nais draivermään), joten lähdettiin heti katselemaan Klosterneuburgia ja rentoutumaan lähimmälle terassille (cafe restaurant Veit). Kun oltiin käyty myös kaupassa hakemassa evästä ja nautiskeltiin Soturin leppoisassa varjossa keitettyjä munia ja pastaa (ilmainen vinkki: munamakaronimössöön ei missään nimessä kannata lisätä sipulijauhetta, yök!). Tällä leirintäalueella ei ole uimarantaa ja läheinen uimaranta on maksullinen. Huijausta: Tonava on ihan vieressä! No, suihku on joka tapauksessa ihan vieressä... Jaa niin, ollaan tosiaan Itävallassa: leiriytyminen maksaa 22 euroa/vrk.

Ruokailun jälkeen käytiin vielä parin tunnin kävelyllä. Luontevasti vesisade alkoi just kuudelta kun oltiin lähdössä ja sitä riitti koko kahden tunnin ajan. No, sillä oli puolensa ja puolensa: ainahan vesisade on omiaan latistamaan tunnelmaa, mut toisaalta se kävely ja kiipeily olis ollut huomattavasti raskaampaa siinä +35 asteessa, josta saatiin muuten nauttia koko päivä.

Täällä on valtavia heinäsirkkoja ja hullunkurisia kotiloita. Me käytiin kävelyllä viinirypäleviljelmillä. Sinne sai vaan mennä (tai siis me vaan mentiin kun ei ollut poliiseja estämässä).  Sieltä ylhäältä avautu upeet maisemat alas Klosterneuburgiin. Lisäks saatiin sekä mennessä että tullessa ihailla paikallista arkkitehtuuria ja asumista. Paikat tuli tutuiksi.

Keskiviikkona herättiin ajoissa ja istuttiin aamiaisella jo ysiltä. Ostettiin juna-aseman automaatista kahden päivän Wien-liput ja kahden euron seutuliput, joilla päästiin itse Wieniin ja sitten köröteltiin paikallisbussilla Heiligenstadtiin, josta päästäis metroon. Villehän on ollut täällä ennenkin ja tuntuu muistavan kaikkia juttuja tarkasti, joten mennään sen intuition perässä reissun tässä osiossa. Villen megamuistista olikin lopulta todella paljon apua ja meillä oli tosi tehokas päivä. Mä ja mun muisti ei olis ikinä pystytty samaan.


Wienissä on mahtavat liikennejärjestelyt. Ilman tätä uskomattoman toimivaa systeemiä ei olis nähty puoltakaan siitä kaikesta mitä nähtiin. Käytiin katsastamassa St. Stephan Kirche, Raatihuone, Parlamenttitalo, Kaupungin oopperatalo, Austria Center - Vienna ja ja ja ja..... Ilma oli upea koko päivän ja alkuillasta nautittiin aikainen päivällinen/myöhäinen lounas Tonavan äärellä. Ihanaa....

Tsekeistä Itävaltaan

 Ville heräs reissuaamuna tikkana kahdeksalta. Ohhoh! Tätä ei kotona arkena tapahdukaan... Luksusaamiaisen (puuroa mansikoilla ja riisikakkuja "mummelilla") ja auton pakkaamisen jälkeen oltiin taas valmiita tienpäälle. Brnosta on matkaa Wieniin vaan 130 kilometriä. Ei siis matka eikä mikään. Oli hauska lähtee reissuun kun tiesi, että edessä on niin lyhyt ajo.

 Noin 15 kilometriä ennen rajaa päästiin juttusille paikallisten poliisien kanssa. Kun oltiin näytetty omat ja auton paperit ja taas kerran esitelty auton takaosa, saatiin tilaisuus kysellä mistä voidaan ostaa Itävallan vignette. Vastaus oli hyvin selkeä ja yksiselitteinen: "Benzina, pump". Tämä selvä, kiitoksia.
Raja ylitettiin onnistuneesti 10.45 p.A. (tää lyhenne tarkoittaa paikallista aikaa....). Ketään ei kiinnostanut ketä ollaan ja minne ollaan menossa eikä Soturikaan herättänyt kenenkään epäilyksiä. 11.24 p.A. Wieniin oli matkaa enää noin 20 kilometriä. Brnossa kartan ostaminen toimi niin hienosti, että nyt oli sitten samanlainen strategia päällä. Myyjä näytti meille kartalta missä ollaan ja minne meidän pitäis päästä kun kerrottiin, että yritetään päästä Klosterneuburgissa sijaitsevalle leirintäalueelle. Oltiin kyllä lähellä, mutta samalla kaukana: väärällä puolella Tonavaa. Siis Tonava! Kirjoitinko mä Tonava!? Tonava, uskomatonta!

Ihmeteltiin karttaa autossa kun meidän taakse tuli kuorma-auto, jonka kuljettaja huuteli meille saksaks jotain. Ville heti hokas, että sehän on menossa sinne minne mekin ja haluaa, että seurataan sitä. Niin me sitten tehtiin. Ja onneksi tehtiin, sillä ihan pikkuruisen zombailun jälkeen saavuttiin turvallisesti perille Donaupark Camping Klosterneuburgiin.

Brnossa viihdyttiin kaks yötä

Saavuttiin Brnonin Kninickyssa sijaitsevalle Radkan leirinta-alueelle illalla 8.7.2012 kahdeksan aikaan paikallista aikaa. Ajettiin siis suoraan Varsovasta tänne asti. Ajeteltiin matkalla monien kauniiden kylien läpi, joihin olis tehnyt mieli pysähtyä, mutta niissä ei ollut muuta kuin pääkatu, jota pitkin ajettiin. Ei tietoakaan, että olis voinut lyödä auton jonnekin parkkiin. Ei muuten meinattu tännekään kovin helposti löytää. Ostettiin huoltsikalta kartta ja englannintaidoton henkilökunta näytti kartalta missä oltiin ja minne piti päästä: "Shell here, Radka here". Kiitos vaan sen Shellin ystävällisille myyjille!

Leirintäalue on pieni ja loivassa rinteessa, joka laskee suoraan hiekkapohjaiselle uimarannalle. Vessat ja suihkut on siistit, tiskaus- ja pyykinpesupisteitä on useita, ulkokeittiössä on jääkaappi, mikro ja sähköliesi. Koko hommaa pyörittää yks uskomaton nainen! Siis suuri hatunnosto hänelle!!! Leiriytyminen maksaa vain 9 euroa vuorokausi, joten on halpaa kuin jukurtti (kuten Ville sanois). Yöllä kaytiin vielä ennen nukkumaanmenoa pilkkopimeällä yöuinnilla...

  

Hillitön hämähäkinseitti

Seuraavana päivänä käytiin päiväreissulla kaupungilla ja katseltiin paikkoja. Kiivettiin ja käveltiin ja ostettiin mansikoita evääks. Tarkoitus oli mennä pienellä laivalla ratikkapysäkille, mutta koska se oli juuri mennyt, päätettiin kävellä. Hyvä päätös. Ranta oli todella kaunis ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ratikkaan hypättiin sitten aivan laivan pääsesataman luona olevalta pysäkiltä. Brno on todella kaunis! Lopulta syötiin ihanassa ravintolassa järven rannalla herkullinen päivällinen ja käveltiin takaisin leirintäalueelle. Jälkiruokamansikoiden ja iltauinnin jälkeen freesiolo mennä nukkumaan. Kuuma päivä jälleen takana, auton mittarit näytti 31 ja 26 astetta. Toinen on sisä- ja toinen ulkolämpö, mutta kumpi on kumpi? Kuka näistä tietää????