Suorittamista, suorittamista... tauko.

Pänttäämiseen, treenaamiseen ja apinanraivoiseen rentoutumiseen ja hiljentymiseen tuli kauan kaivattu tauko kun olin pääsiäisenä Rukalla. Itse asiassa tauko ei kyllä ollut mitenkään kauan kaivattu, sillä tajusin vasta menomatkalla, että tätä mä oon todellakin vailla. Että nyt tuli kyllä hengähdystauko oikeeseen kohtaan. Tietenkään ei mennyt kaikki niinku Strömsössä ja osa reissusta peittyi tiuskimiseen, ahdistukseen ja vaan ihan yksinkertaisesti sinnittelyyn, mutta oli siellä valonpilkahduksiakin: hiljaista saunomista, onnistunut päivä lumilautaillen ja ihana "day for myself", jonka vietin Pisteessä kirjan, läppärin ja päiväkirjan parissa.

Tarttui sieltä kyllä mukaan pieni flunssakin kun tehtiin 20 kilometrin kävelylenkki semisateessa. Sitä oon nyt sitten muistona kantanut mukanani jo viikon verran... Mutta eihän tämä ilottelu tähän lopu. Ei suinkaan: ylihuomenna hyppään koneeseen ja lennän viikoks Antalyan aurinkoon. Ehkä siellä flunssakin lopulta hellittää! 

Pääsykokeeseen pänttääminen on niin mainiossa vaiheessa, että reissun jälkeen lluen viimeiset 84 sivua ja saan alkaa kertaamaan. Reissun jälkeen H-hetkeen onkin enää kuukausi aikaa. Kahden kuukauden pänttäämiset siis rupee oleen takana. Vähän aika menee nopeesti. Joku vois kysyä: "sit kun sun ei tarvi enää päntätä, niin mitä sä sillä kaikella ajalla sitten teet?". Ja mä vastaan, että mulla on jo suunnitelma senkin varalle, ei hätää. Toimettomaks mä en missään tapauksessa aio heittäytyä.

Mielenrauha-osastolla on myös hyvä meininki kun löysin kivan "yhteistyökumppanin". Kyllä kohta alkaa elo taas maistumaan! =) Kai?

Ja treeniosastolla on tapahtunut selkeätä edistymistä: oon saanut moniin liikkeisiin lisätä painoja ja huomaan jaksavani aina vaan useampia toistoja. Viime sunnuntain rääkkitreeneissä katsottiin pt:n kanssa molempien saliohjelmien liikkeet läpi ja heitettiin joukkoon pari uutta hapottavaa juttua. Huh huh. Näillä eväillä nyt sit toukokuu. Kesäkuussa siirrytään 3- tai 4-jakoiseen ohjelmaan ja sitten onkin crossailut pannassa. ;)

Oho!

Vilkaisin tuossa ihan ensimmäistä blogitekstiä. Silloin oon kirjoitellut tupakoinnin lopettamisesta ja nikotiinivalmisteisiin perehtymisestä. Uskomatonta, että se on tosiaan mun tekstiä! Nythän mä oon sitten ollut neljä ja puoli vuotta savuttomana, ilman nikotiinivalmisteita. Pelkkä ajatuskin siitä, että polttaisin, tuntuu hirveeltä. Että kaiken tän muun lisäks mulla olis vielä taakkana se. Puistattaa...

Australian reissu on siis osoittautunut arvokkaaks tältäkin kantilta: ilman sitä saattaisin polttaa vieläkin. Ja koko lopettamisen ajatus sai alkunsa siitä, että pelkäsin mahdollisia nikkiksiä, jotka vois iskee kahden vuorokauden lentomatkalla tai puolen vuorokauden bussimatkoilla. Huh, kerrankin pelkuruudesta seuras jotain hyvää. =)

Välillä pitää muistaa huilata

"Kuule kun ei se yhteiskunta nyt sillä lailla voi pyöriä, että me kaikki täällä vaan luettais pääsykokeeseen ja rentouduttais tai yritettäis henkistyä ja olla koko ajan kovasti tietoisesti läsnä." Näin on, joskus pitää muistaa myös huilata ja minähän muistan!

Vietettiin viime viikonloppuna iltaa tyttöjen kanssa ja tarjolla oli muun muassa shamppanjaa! Sitä nautittiin suomalaisittain karjalanpiirakoiden ja munavoin kera. Olin kyllä nautintoni ja huilaamiseni ansainnut: oon nyt kaks viikkoa asettamaani aikataulua edellä ja aloitan ens viikolla kolmannen, ja viimeisen, pääsykoekirjan. Sitten on jäljellä enää kertaus ja itse pääsykoe. Ou-nou!

Hyvin suunniteltu on puoliks tehty

Reissussakin voi pitää kiinni asetetuista tavoitteista ja suunnitelmista. Aikataulu ei petä kun kertoo kaikille mistä on kyse ja sulkeutuu omaan tilaan niin pitkäks aikaa kun on tarve: kukaan ei tuu häiritseen eikä kukaan loukkaannu hetkittäisestä erakoitumisesta. Hurraa ja upeeta: sain tänään luettua loppuun ekan kirjan - viikon asetettua aikataulua nopeammin. Maanantaina aloitan sitten seuraavan kirjan. Jos tahti säilyy näin mallikkaana, mulle jää hyvin aikaa myös kertaamiseen. Näin kivannäköisen lukusopen sain itselleni tuunattua anoppilassa. Kyllä näissä puitteissa kelpaa päntätä.

Tiedättekö muuten mikä on melkein jopa raivostuttavaa? Se kun kirjassa on joku sana (vaikkapa 'pastiche'), joka on sanakirjassa käännetty suomeks sivistyssanalla (tässä tapauksessa 'pastissi'), joka ei anna sulle yhtään mitään ja merkitys pitää myöhemmin metsästää netistä wikipedian tms. avulla. No, kyllähän tässä tosiaan oppii yhtä ja toista. Kuten esimerkiks sen, että sanalle 'epitext' ei oikeastaan ole olemassa kunnollista suomennosta, sen voi ymmärtää vaan esimerkkien kautta.


Opiskelun ja treenaamisen ohessa jää ihan himpun verran ns. luppoaikaakin. Se on hyvä käyttää englanninkielisen kirjallisuuden parissa: saa kaks kärpästä samalla iskulla kun saa lukea jotain viihteellistä, mutta pysyy samalla tuo kielivire päällä. Ei pääse totuus unohtumaan. ;) Tässä en oo päässyt vielä kovinkaan pitkälle, mutta aihe on ehdottomasti mielenkiintoinen, joten taidan tietää minkä aktiviteetin parissa mun huominen lukuvapaapäivä vierähtää.

Ai niin: jännä päivä tänään kun treffasin pt:n kanssa ja suunniteltiin mun tulevaisuutta noin niinku treenimielessä. Nyt vaaditaan kyllä ihan uuden softan asentamista tonne korvien väliin kun pitää ruveta syömään ihan hirveesti! Ja uus treeniohjelmakin on tulossa. Kaikenlaista. Tästä eteenpäin pitää muistaa, että peili - ei vaaka - on edistymisen mittari. Huh, siis miten se oli? "Peili - ei vaaka - on edistymisen mittari." Nih!

Siis mitä hyvää mussa on?

Lisäsin eilen listaan "Sisu". Meinasin kirjoittaa ensin mielikuvitus, mutta en mä sitten voinutkaan kun ajattelin, että eihän mulla riitä mielikuvitus edes ton tehtävän tekemiseen. Ja nyt kun kirjotin ton tohon, ajattelen, että "olinpa tyhmä; ei tätä tehtävää oo tarkoitus tehdä mielikuvituksella vaan olis tarkoitus listata ihan oikeita asioita itsestään".

Ja samalla nyt kun kirjotin ton viimeisen lauseen, ajattelen, että "no just, miks mä sitten kirjoitin sen "Sisu""? Millä perusteella mulla on sisua? Miten joku voi olla hyvä sisussa tai miten määritellään, että jollain on hyvä sisu? Vai hainko mä siis sisukasta? Ja mitä sitten? Mä oon näköjään kova ajattelemaan kaikenlaista. Pitäisköhän mun lisätä se sinne paperille? Oon hyvä ajatteleen, wau, siinähän sitä meriittiä sitten onkin.

Tutustuminen minään

Sain tällaisen henkiseen hyvinvointiin liittyvän tehtävän: mieti hyviä puolia itsestäsi. Kuulostaa helpolta, mutta ei todellakaan ole. Muutamia viikkoja sitten yritin tehtävää ensimmäisen kerran. Kyyneleet ei olleet kaukana kun tajusin useiden minuuttien miettimisen jälkeen etten löydä itsestäni muuta hyvää kuin sen, että oon avomieheni kanssa.

Palasin tähän tehtävään tällä viikolla kun sain siihen tarkentavaa ohjeistusta. Nyt mun pitää miettiä hyviä asioita itsestäni ja kirjata niitä ylös. Joka päivä pitäis miettiä yks asia ja kirjoittaa se tähän A-neloselle. Alku ei ole ollut järin lupaava eikä hyvän löytäminen itsestä ole helpottunut yhtään. Tarkoitus olisi tehdä tätä tehtävää kuukauden verran ja tavoitteena olis oppia näkemään hyvää itsessä.

Tässä harjoituksessa hyvä voi olla mitä tahansa positiivista eli jos kokee olevansa hyvä (ei tarvitse olla mestari tai superhessu) jossain, niin sit kirjaa ylös sen. Tai jos pitää jostain piirteestä (ei siis välttämättä ulkonäöllinen juttu) itsessään, niin sit kirjaa sen.

Sillon muutama viikko sitten en keksinyt muuta kuin sen, että mun avomies jaksaa olla mun kanssa (mikä siis tarkoittaa sitä, että mussa täytyy olla jotain hyvää kun hän on tässä edelleen). Sit viime viikonloppuna keksin, että hei, mullahan on aina ollut hyvä iho. Teininäkään en koskaan kärsinyt aknesta eikä sen kanssa ole sen jälkeenkään ollut ongelmaa. Kirjasin siis sen: iho. Kuten kuva osoittaa, en oo ihan kyllä pystynyt joka päivä jotain keksimään. Tällä viikolla on tullut neljä hyvää, vaikka on jo harjoituksen kuudes päivä. En tiedä oonko ihan sisäistänyt tätä vai oonko mä liian kriittinen vai voiko tosiaan olla niin, että mussa vaan ei -paperin otsikosta huolimatta- ole tarpeeks hyvää näin pitkään harjoitukseen?

Hyvän mielen erakoituminen

Pääsykokeeseen lukeminen on mennyt mallikkaasti. Nyt heti alkumetreillä oon edellä aikataulussa. En kuitenkaan anna sen häiritä tahtia vaan painan täysillä eteenpäin. Vaikka saisinkin tän ekan kirjan luettua kolmen viikon sijaan vaikkapa kahdessa viikossa, niin eihän sitä tiedä kuinka seuraavan kirjan kanssa käy. Plus, että nythän mulla on päällä kauhee alkuinto!

Ja: en ole päässyt treenaamaan tälläkään viikolla. Hirvittävä nuha pitää otteessaan, on pitänyt viime sunnuntaista lähtien. Tätä menoa mulla on treenitön viikko myös ens viikolla. Siis kolme viikkoa treenittömyyttä?! Aaaargghhh! Mä hajoon tähän liikkumattomuuteen!

Helmikuussa suunnittelin paluuta ihmisten pariin. Lupasin itelleni, että alkaisin tapaan taas kavereita ja käymään kylässä ihmisten luona. Nyt mun hyvä aikomus jää tän lukuprojektin takia. Mutta arvatkaas mitä?! Ei haittaa yhtään! Niin kauan kun erakoituminen johtuu jostain mua ilahduttavasta aivan ihanasta tekemisestä, ei tunnu pahalta yhtään. Mä nautin, mä nautin, mä nautin! Ja kun pääsykokeet on ohi, mä jalkaudun taas ihmisten pariin. Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon! =)

Itsensä kehittäminen - ja sielu lepää

Ens viikolla, tarkemmin sanottuna heti huomenna maanantaina, aloitan yhden todella suuren ponnistuksen. Ponnistus on suuri mulle ja toivon sen tuottavan hedelmää. Ja mikä se sitten on? Mitä ihmettä mä aion tehdä? Mä alan lukeen pääsykokeisiin. Pääsykokeisiin, jotka pidetään kesäkuun alussa ja joihin on näin ollen kolme kuukautta  
aikaa.

Siskoni kanssa käydyn keskustelun perusteella päädyin siihen, että paras toimintatapa on laatia kunnon lukusuunnitelma ja noudattaa sitä. Sillä tavalla mä pärjäsin myös kirjotuksissa sillon aikoja sitten. Lukusuunnitelman avulla mun ei tarvi murehtia ehdinkö lukea kaiken vai en, kunhan vaan noudatan lukusuunnitelmaa, mitään hätää ei ole.

Modasin lukusuunnitelmaa ja tein siitä yhdistetyn luku- ja treenisuunnitelman. Sen avulla mä oon suunnitellut ajankäyttöni tehokkaasti seuraavaks 9 viikoks. Luen viitenä päivänä viikossa ja koska treenipäivät on myös mahdutettu suunnitelmaan, ei jää sitten sekään pois. Ilman yhdistettyä treeni- ja lukusuunnitelmaa saattaisin tuntea, että ei ole aikaa treenaamiseen ja sitten kun en treenais, ärsyyntyisin. Nyt tiedän, että suunnitelmaa noudattamalla kaikelle mulle tärkeelle on aikaa. =)

Tuunasin itselleni pienen lukusopin, jonne voin vetäytyä opiskeleen rauhassa. Toimivuus testataan huomenna. Yritin tehdä siitä mahdollisimman riisutun ja viihtyisän, tätähän voi sitten modailla matkan varrella kun opiskelun alkaessa huomaan mitä siellä oikeasti tarvitsen.

Flunssasta toipuminen itseään kuunnellen

Sairastaminen on ollut todella raskasta aikaa. Kuume on vienyt voimat ja virtaa on ollut oikeastaan vaan sohvalla makaamiseen. Syöminen on ollut säännöllisen epäsäännöllistä (huom: esim. ne aiemmin mainitut Lion - patukat) ja liikunta on ollut... tai siis ei ole ollut. Flunssan tehosta kertonee se, että saikun aikana ei iskenyt kertaakaan treenittömyys - levottomuus. Yleensä se iskee jo yhden välipäivän aikana, ainakin kevyelle kävelylenkille on päästävä ettei pää hajoo. Mutta nyt ei mitään...

Tiistaina ja keskiviikkona ruoskin itseäni ja sain aiheutettua pahan mielen moneen otteeseen hokemalla itselleni olevani laiska, arvoton ja saamaton luuseri, joka käyttää tekosyyn kuin tekosyyn päästäkseen lintsaamaan "velvollisuuksistaan". Noilla velvollisuuksilla tarkoitan tietysti treenaamista, syömisen tarkkailua ja sen henkisen ja fyysisen tasapainon löytämistä. Suorittamista, suorittamista.

Päätin antaa itselleni treenivapaata loppuviikoks ja ainakin tänään on mennyt ihan hyvin. Eli en oo treenannut, vaikka aamulla lähdinkin hieman liian myöhään liikenteeseen ja jouduin hilaamaan itteni bussipysäkille puolijuoksua kilometrin verran. Henki meinas lähtee, tsiisus! Paniikki tuli luonnollisesti tästä hiton hiihtolomaviikosta, jollon aamubusseissa on puolet vähemmän väkee kun normaalisti ja bussit kulkee pari minuuttia normaaliaikataulua edellä. Sanoin: "henki meinas lähtee" eli meinas, ei lähtenyt ja selvisin työpaikalle. 

Sain myös tehtyä paljon ja oli kiva olla töissä. Hmph, kuka olis arvannut? Oloa helpotti tieto siitä, että pari muuta meidän sektorilta oli ollut myös saikulla alkuviikon ja yks on edelleen. Olo helpottui, koska sain näiden tietojen valossa jättää itseni ruoskimisen ja muutuin yllättäen "paskasta, heikosta luuserista" vaan "heikoks luuseriks". Ihan jees päivä siis...

Aikaa itselle ja omille kiinnostuksen kohteille

Siitä onkin aikaa kun olen viimeks voinut tehdä jotain sellaista, mitä oikeasti haluan ja mistä tuun hyvälle tuulelle. Oikeesti, siitä on aikaa. En tarkoita paria viikkoa tai paria kuukautta, nyt puhutaan vuosista. Syystä tai toisesta oon ollut ihan jumissa tosi pitkään ja se jumi on estänyt mua liikahtamasta, hengittämästä ja on lamauttanut mut täysin. 

Elämä on pyörinyt mun ympärillä ja oon osallistunut siihen niin, että kaikki tarvittava on tullut hoidettua. On tullut hoidettua kyllä paljon muutakin kuin pelkät velvollisuudet, mutta jostain syystä kaikki se muu on ollut vaan ihan älytöntä projektia toisensa perään. Projekteja, jotka on vieneet mun arvokkaan vapaa-ajan ja täyttäneet mun pään valkoisella (ja miksei muunkin värisellä) kohinalla. Projekteja, joissa oon saanut toteuttaa suorittaja-minäni syvintä tahtoa, mutta joiden kanssa en oo edistänyt arvojeni mukaisen elämän toteutumista.

Nyt kuitenkin teen jotain mikä mua kiinnostaa ja mistä nautin: aloitin tammikuun puolivälissä saksan opinnot työväenopistossa. Nautin tunneista suuresti ja oon jo valmiiks innoissani kun tiedän kurssin kestävän puoltoista vuotta. Tunneille osallistuminen ja kotitehtävien tekeminen on mulle sielunterapiaa ja rentoutusta. Ihanaa.

Aistikarkkia

Nam, nam, nam. 

Lion - patukoiden lisäksi sairastava tarvitsee muutakin herkkua, nimittäin silmäkarkkia. Tuoksukarkiksikin tästä olisi, mutta tukkoisen nenän vuoksi tuoksun voi vain yrittää kuvitella (vaikeaa, todella vaikeaa...). Miehen sisko tuli yökylään ja ilahdutti ihanalla tulppaanikimpulla!

En tiedä onko patukoiden vai tulppaanien vai näiden yhdistelmän ansiota, mutta kuume on laskemassa: mittari näytti aamulla enää 37,2. Olo on muutenkin vähän parempi. Nyt on tullut kyllä ihan hirveä nuha, mutta se nyt on sitten vaan nieltävä, joskushan senkin on loputtava. =) On tähän olon parantumiseen vaikuttanut varmasti sekin, että oon oikeesti vaan malttanut olla. Toki nyt heti kun olo on vähän parempi, alan jo suunnittelemaan treeneihin palaamista. Enköhän kuitenkin malta jättää vielä rankat treenit väliin ja mennä vaan keskiraskailla ja kevyillä. Babysteps. 

Sairasta saa -ja pitää- hemmotella

Jo kolmas päivä kuumeessa. 

Kaikki (eli tämä sairastaminen) alkoi siis viime torstaina aamupäivällä töissä. Huomasin ennen ruokista, että kurkku on kipee ja ärtynyt ja nenä oli kuivempi kuin normaalisti. Normaali tila mulle on krooninen nuha, joten kun nenä kuivuu, silloin on väkisinkin jotain vialla. Kikkailin kuitenkin päivän loppuun siinä missä muutkin ja lähdin 15:45 bussilla puoli viiden cross training - treeneihin. 

Alkulämmöks tein 1,5 kilsan kevyen lenkin, sit tsemppasin läpi melkoisen raa'an treenin läpi ja kehonhuoltoa (rullausta) aloittaessa olin, että "joo, kyllä tää tästä, enää vähän rullailua ja sit kotiin, nou hätä". Mutta kuinkas sitten kävikään? Kesken rullailun alkoi ihan hillittömät väristykset ja iho oli kauttaaltaan kosketusarka. Kaikki, jotka on koskaan huoltaneet kehoaan rullaamalla, ymmärtävät kuinka tuskallista se on terveenäkin. Ja tämä meikäläisen tyhmyys ei pääty vielä tähän, e-hei, sehän olis aivan liian... tervettä? Järkevää? Fiksua?

Kehonhuollon ja palkkarin jälkeen puin päälle, vedin lenkkarit jalkaan ja juosta jolkottelin täristen kotiin. Matkaa ei ole onneks kuin vajaat kolme kilsaa, mutta kuitenkin.... Kotona mittasin kuumeen ja lukema oli 38,3. Aamen.

Eilen aamulla mittasin 38, mutta lähdin kuitenkin puoleks päiväks töihin kun "olo oli ihan hyvä". Idiootti! Tänään on kuitenkin jo ymmärtänyt olla aloillaan enkä ole tehnyt yhtään mitään muuta kuin levännyt sohvalla leffojen ääressä. Jos olisin ollut terve, olisin tänään ollut Himoksella korkkaamassa lautailukautta, mutta sen sijaan korkkailenkin kotona ihan jotain muuta.... Nimittäin, katsokaa: 

Itse en näitä herkkuja suinkaan ole ostanut, vaan mies oli ne tilannut mulle ystävänpäivälahjaksi. Ne vaan saapuivat viikon myöhässä. Ei haittaa, mulla oli eilen paras ystävänpäivän jälkeinen perjantai ikinä! Ja patukoita paloi 8! Siis 8! Se on yhtä kuin K A H D E K S A N ! Nam!!!

Paino hallintaan

On tullut kokeiltua ihan hirvittävä määrä diettejä, laihdutuskuureja ja ruokavalioita. Monen mielestä oon kokeillut ne KAIKKI, mutta varmasti on myös sellaisia, joita en ole kokeillut (luultavasti siks, että en ole niistä koskaan kuullut). Joka tapauksessa nyt olen tullut tieni päähän näiden säätämisten kanssa ja oon kivenkovaan päättänyt, että no more. Nyt kun oon (taas) tavoitepainossani, it's all about painonhallinta.

Kuureissa -toimivissakin- on yks iso mutta: ne on just sitä mitä niiden sanotaankin olevan, kuureja, eikä niitä ole tarkoituskaan noudattaa forever. Painonhallintaan oon löytänyt itselleni todella toimivan ratkaisun: yks keventelypäivä viikossa. Tää on muovautunut ajan saatossa ja nyt hommassa tuntuu olevan järkeä. Ainakin tää toimii mulle ja tuntuu huomattavasti helpommalta kuin jokapäiväinen kituuttaminen tai jonkun kuurin noudattaminen.  

Ajatus lähti tietysti kaikkien tuntemasta (tai ainakin kaikki on siitä kuulleet) 5:2 - ruokavaliosta. Sairastan kroonista suolistotulehdusta, joten päätin aloittaa kevyesti yhdellä kevytpaastopäivällä viikossa. Varmistin kokeilun sopivuuden lääkäriltäni ja kun sain vihreätä valoa, pääsin itse kokeiluun. Alkuun menin siis ihan sillä 500 kalorilla ja valitsin paastopäiväks maanantain. Se oli hämmästyttävän helppoa! 36 tunnin kevytpaastoilu ei tuottanut ongelmia ja heikolla hetkellä ajattelin vaan, että jo huomenna saan syödä. Ja sain. Ja söin. =)

Nopeesti huomasin painon laskevan sen sijaan, että se olis vain pysynyt saavutetussa ja päätin lähteä soveltamaan. Lisäks alotin vuodenvaihteessa cross training - treenit ja saksan iltaopinnot. Cross training - treeneissä käyn muun muassa maanantaisin ja saksaa opiskelen tiistaisin, tästä syystä keventelypäiväks muuttui tiistai. Nostin myös kaloreita ja nyt keventelypäivän saldo on 1000 kaloria. Ei siis ollenkaan paha, ainakaan sen 500 kalorin jälkeen. Muina kuutena päivänä viikossa syön normaalisti, vedän treenipäivinä palkkarit enkä ole unohtanut herkkujakaan!

Jos jotain mietityttää, että mitä ihmettä syön keventelypäivinä, niin voin kertoa, että syön aamulla puuron raejuuston kanssa tai ilman, lounaaks ja päivälliseks syön lämpimän ruoan, välipalaks ja iltapalaks maitorahkaa. Lisäks väliin loppukaloreilla marjoja ja hedelmiä. Ja mikä mahdollistaa kaks lämmintä ateriaa kevytpaastopäivänä? Salainen ase (joka ei siis ollenkaan ole salainen vaan kaikkien ulottuvilla) on (lähes) kalorittomat nuudelit, jotka on valmistettu jamssijuuresta ja vedestä! Ja arvatkaa mitä? Se kasvisnuudeliwokki on ihan oikeesti hyvää!

Sisäistä rauhaa etsimässä

Tänään aloitin uuden opuksen (kirjat on olennainen osa itsehoitoa sisäisen eheyden etsinnässä): Ronald D. Siegelin "Tässä ja nyt - yksinkertaisia harjoituksia arkipäivän ongelmiin". En ole siis vielä alkua pidemmälle päässyt, mutta kirja vaikuttaa lupaavalta. Takakannen tekstin mukaan lukijalle selviää mitä tietoinen läsnäolo on, kuinka siitä voi hyötyä jokapäiväisessä elämässä ja

kuinka sitä voidaan kehittää.

Nimensä mukaisesti kirja sisältää runsaasti harjoituksia, jotka on kirjassa jaettu lukuihin eri elämäntilanteiden mukaan. Ensimmäinen osa, sivulle 142 asti, on kirjan teoriaosa (tässäkin osassa on harjoituksia mukana, vähän kuin lämmittelynä) ja toisessa osassa on sitten harjoituksia. Kussakin luvussa keskitytään eri elämän alueeseen esimerkiksi luku kuusi kertoo surun ja masennuksen käsittelemisestä ja luvun kymmenen myötä lukijalle aukeaa uudenlainen suhtautuminen vanhenemiseen, sairauteen ja kuolemaan.

Kirja on kirjoitettu miellyttävästi ja selkokielisesti, joten ainakin alku on sujunut helposti. Jostain syystä tekstiin on helppo samaistua ja sen arkipäiväisen opastava sävy on lempeästi ohjaavaa. Lukija toivotetaan tervetulleeksi tietoisen läsnäolon maailmaan ilman vaivaantunutta hiljaisuutta tai kömpelyyttä.

Tätä ennen luin Arto Pietikäiseltä kirjat "Joustava mieli" ja "Joustava mieli parisuhteessa". Aivan loistavia teoksia molemmat ja myös niissä on mukana runsaasti harjoituksia, joiden avulla itseään ja uudenlaisen läsnäolon taitoaan voi harjoittaa ja kehittää. Tuo "Joustava mieli" oli niin vakuuttava (jouduin lukemaan sen nopeasti kun se oli kirjastosta lainassa ja laina-aika oli vain 2 viikkoa), että tilasin sen omaksi. Sen pitäisi saapua tällä viikolla. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kirjan harjoitusten pariin. Tässä Ronaldin kirjassa ilmeisesti tullaan opastamaan kuinka lukija voi laatia itselleen monipuolisen harjoitusrutiinin, joka vie vain 20 minuuttia päivässä. Wau, itsensä tutkiminen alkakoon.

Tasapaino itsensä kanssa

Aina pitää olla joku prokkis päällä ja nyt on menossa elämänhallinta-projekti. Oon yrittänyt jäsennellä projektia mielessäni, mutta nyt on itsellekin myönnettävä: ei tästä mitään tule. Nyt siis ryhdyn kirjaamaan projektiin liittyviä ajatuksia, ehkä niiden näkeminen auttaa jäsentämään projektin osia, tavotteita, keinoja ja etenemistä. 

Projekti on koko painollaan pyörinyt vajaan vuoden, mutta käynnistelyä on ollut havaittavissa jo vuoden 2009 alusta. Pitkä on ollut matka eikä loppua näy. Aluks kyse oli vain laihduttamisesta ja painonhallinnasta, sittemmin tavoitteet ja keinot on muuttuneet moneen kertaan ja nyt tavoitteeksi on tarkentunut (voiko puhua tarkentumisesta kun tavoite on laajentunut hurjasti?) yleinen elämänhallinta ja tasapaino. 

Keinot on monet ja keinoihin tutustuminen on työn alla. Lisäks pitäisi osata erotella jyvät akanoista, ja poimia tarjolla olevista vaihtoehdoista ne itselle sopivimmat. Pitäisi saada siis paketti kasaan ja kuntoon niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ei mikään ihan kevyin tavoite...

Fyysisen tasapainon hoitoon löysin vuoden vaihteessa aivan ihanan lääkkeen: cross trainingin. Se on vienyt mun sydämen täysin ja jokaisen treenin jälkeen tunnen voimaantuvani aina vaan enemmän. Lajin monipuolisuus, ohjaajien tsemppaus ja salin yleinen ilmapiiri on auttaneet mua ylittämään itseni kerta toisensa jälkeen. Cross training auttaa mua hoitamaan itseäni kovan sykkeen kestävyystreenistä palauttavaan liikkuvuustreeniin ja aina astangajoogaan asti. Jooga puolestaan on yks portti psyykkisen puolen hoitoon. 

Jooga, tietoisen läsnäolon harjoittaminen ja aktiiviset rentoutukset hoitaa mun sisintä. Niiden avulla saan nollattua ajatukset ja ladattua mielen vastaanottaan uutta ja käsitteleen vanhaa. Lempijoogaks on monien kokeilujen kautta tullut hathajooga. Myös kundaliinijooga saa mielen sykähtelemään onnesta ja suun vääntäytymään hymyyn ihan itsestään, mutta hathajooga tuntuu tällä hetkellä itselle vaivattomimmalta. Kundaliinijooga on tiedostavan läsnäolon ja mielenhallinnan harjoittamista ja hathajoogassa tuodaan huomio omaan kehoon, omaan itseensä ja pyritään kehon tasapainon kautta löytämään myös mielen tasapaino.  

Ja kaikella tällä edellä mainitulla pyrin siihen, että saavuttaisin elämässäni tasapainon ja voisin lisätä niin fyysistä kuin psyykkistäkin hyvinvointia elämässäni. Näiden lisäks pidän tietysti (?) tarkkaa kirjaa kaikesta mitä syön, pyrin selvittämään itselleni oman arvomaailmani ja alan tehdä harjoituksia, joiden avulla opin elämään arvojeni mukaisesti, luen kirjoja tietoisesta läsnäolosta ja joustavasta mielestä ja elän omaa elämääni.

Joten tästä se alkaa. Toivottavasti tästä on mulle apua.