Me ollaan sellaisia luontohihhuleita, että kaupunkikohteissakin hakeudutaan puistoihin ja viheralueille. Madridissakin suunnattiin Retiro Parkiin, joka on yks Madridin suurimmista puistoista. Ja siellä on niin paljon nähtävää, kauniin luonnon lisäksi siis. Siellä on muun muassa kreikkalaisen ristin muotoon vuonna 1887 rakennettu lasipalatsi ja iso lampi, jossa pääsi polkuveneilemään. Puisto oli aivan täynnä ihmisiä! Aurinko houkutteli koko kaupungin ulos ja luontoon.
Vinkkinä Madridiin matkustavalle: kaupungin paras näköala löytyy Circulo de Bellas Artes de Madrid - yhdistyksen rakennuksen kattoterassilta ja samalla reissulla voi tutustua monipuolisiin näyttelyihin. Me käytiin katsomassa upea "Omantunnon luoja" - näyttely, jonka tarkoitus on tuoda esille valokuva-aikakauslehtien työtä ja tunnustaa sen merkitystä.
Kun sanoin, että päästiin joka paikkaan kävellen, se ei ollut ihan totta; Real Madridin peli oli Bernabeun Stadionilla ja sinne mentiin metrolla. Istumapaikat ei olleet ihan niin hattuhyllyllä kuin Losin korispelin paikat, mutta aika ylhäällä oltiin kuitenkin. Mutta hyvillä paikoilla oltiin ja sieltä näki hyvin kaiken tarpeellisen. Ja sitten kun katsomon lämppärit alkoivat toimimaan, meillä ei ollut hätäpäivää, vaikka päivä ei ollutkaan kaikkein lämpimin.
Madridissa on ihana tunnelma ja ihmiset on ystävällisiä. Viimeistään täällä (jos jo vähän toki Dominikaanisessakin) saatiin vähän iloa mun Duolingo-opinnoista. Mä rakastan kirppareita, ja täällä niitä riittää: Humanoita on joka nurkalla ja niiden lisäks ihan hirveesti vanhojen huonekalujen ja kirjojen myymälöitä. Tänne voisin ihan varmasti tulla takaisin: nähtävää ja tekemistä riittää. Suosittelen lämpimästi.

















