maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulumieltä etsimässä

Viime vuonna osallistuin ensimmäisen kerran pikkujouluihin läheisessä vanhustenkodissa, jossa teen vapaaehtoistyötä. Tänä vuonna olin menossa mukana taas. Tällä kertaa sain osallistua juhlaan enemmän vieraan kuin työntekijän roolissa kun juhlaa vietettiin alkuillasta ja paikalle oli saapunut useiden asukkaiden omaisia. Ohjelmassa oli yhteislaulua, jouluevankeliumin luku, tonttuleikkiä ja tietysti joulupukin vierailu. Ja tuttua joululaulua lainatakseni on sanottava, että "herkkua on siinä monenlaista", sillä tarjolla oli pipareita, suklaata, riisipuuroa, suolaista piirakkaa, torttuja.... Kaikki osallistujat nauttivat silmin nähden olostaan. Joulumieli syttyi täyteen liekkiinsä illan aikana.

Tampereen joulutori oli tänä vuonna aivan huippu! Kojuissa
myytiin toinen toistaan herkullisempia leipomuksia ja upeita käsitöitä. Mieskin totesi, että täältähän meidän olisi pitänyt kaikki joululahjat ostaa. Siinä hän kyllä osui oikeaan ja tämä pitää muistaa ensi vuonna. Kävin torilla kahdesti ja mukaan tarttui ihania kangasheijastimia, korvakoruja, kaulakoru, sormuksia, stressikamuja... Ja mieletön määrä joulumieltä ja inspiraatiota omiin pikkuprojekteihin. Selvää on, että pitää opetella virkkaamaan ja kutomaan... näin aluksi. Tiedä mitä sitten seuraavaksi. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti