maanantai 28. joulukuuta 2015

Virtaa joulun viettoon

Jo muutaman vuoden ajan meillä on ollut tapana rauhoittua joulua edeltävä viikonloppu ihan kahdestaan. Ollaan oltu Tahkolla, Ellivuoressa, Sappeella... Tänä vuonna suunnattiin taas Sappeeseen. Lumesta ei ollut tietoakaan, joten ulkoiltiin sitten metsäretkeilyn parissa. Lyhyen automatkan päässä olisi ollut enemmänkin reittejä tarjolla, mutta ei otettu viikonlopun reippailuista paineita ja päätettiin jäädä Sappee Chaletsin lähimaastoon.

Viikonloppuun mahtui herkuttelua, saunomista, löhöilyä, reippailua ja erä Trivial - pursuitia Vohvelikahvilassa. Kuvasta voi päätellä kumpi voitti.Tällainen lyhyt pako arjesta on oikein oiva tapa rentoutua ja rauhoittua ennen varsinaista joulun viettoa. Samoin nämä viikonloput on toimineet meidän yhteisinä joululahjoina, joten tällä tavalla vähennetään myös surullisen kuuluisaa lahjastressiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti