perjantai 22. tammikuuta 2010

Y1C:n luokkakokous Panamassa 2010


Nyt on siis homman nimi se, että oon suuntaamassa seuraavaksi Panamaan. Ja siellä tarkemmin ottaen Panama Cityyn ja Bocas del Toroon. Matka starttaa maaliskuun 12. päivä ja reissuun säntään yhdessä Tiinan ja Annan kanssa, jotka olen tuntenut jo ihan pienestä asti! En siis ikämielessä pienestä asti vaan ihan puhtaasti kokomielessä pienestä asti... Mehän käytiin siis yhdessä tuota ihanaista Äänekosken kauppaoppilaitosta ja tultiin hurjan tutuiksi bileiden ja luokkaretken suunnittelujen äärellä. Tehtiin me siellä kyllä muutakin kuin suunniteltiin bileitä, esimerkiksi vedettiin Gaussin käyrä aivan sekaisin kun koko luokka veti megahyvät tulokset eräästäkin kansantalouden kokeesta. Mutta Y1C oli tietysti muutenkin paras, että se Gaussin käyrän sekoittaminen oli ihan odotettavissa. =)

Ja tän Panama-reissun taustalla on se, että me (siis se paras Y1C *miksi yksi näkee*) ollaan kauppiksesta valmistumisen jälkeen kokoonnuttu muistelemaan yhteisiä toilailuja joka ikinen vuosi. Ihan totta! Kuulostaa uskomattomalta, tiedän, mutta näin se vaan on. Ollaan oltu Äänekoskella ja Jyväskylässä, yhtenä vuonna kokoonnuttiin Tampereella ja laivallekin päästiin yhtenä vuotena. Viime vuonna oli 10-vuotisjuhlamiitinki ja sitä vietettiin koko viikonlopun ajan Ilosaarirockissa. Kaukaisin osallistujia, Katja, tuli aina Panamasta asti. Ja kuten kaikki hyvät päätökset, myös päätös Panaman matkasta, syntyi pikkutunneilla mökkimme terassilla ilojuoman ja veikeän tunnelman yllyttämänä. Katja oli tullut Ilosaarirockiin niin kaukaa, joten olisi vain kohtuullista, että seuraavana vuonna luokkakokous järjestettäisiin Katjan luona Panamassa. Loogista, eikö?

Matkaseurue koostuu nyt kuitenkin vain musta, Annasta ja Tiinasta. Mutta ei haittaa, sillä yksi Y1C:n edustaja vastaa heittämällä kymmentä rinnakkaisluokkalaista! Tällä meikäläisen lyhyellä matikalla ynnättynä meitä on siis kuitenkin sellainen 30 matkassa. Ja siinä on sitten jo todella hyvä osallistumisprosentti, sillä ei meidän luokalla edes ensimmäisenä päivänä ollut noin paljon väkeä! Hehee!

Ensimmäinen epävirallisen virallinen Panama-kokous järjestettiin Jyväskylässä Tiinan luona lauantaina 16.1.2010. Toki Anna oli jo kokousta ennen tehnyt taustatutkimusta ja pääosin sen ansiosta kokous oli harvinaisen tehokas ja saatiin paljon aikaan. Matkasuunnitelmarunko on koostettu ja majapaikat valittu. Nyt ollaan sitten konkreettisia buukkauksia vaille valmiita. Laitan tänne sitten tarkempaa tietoa suunnitelmista, kun homma vähän konkretisoituu, mutta sen verran voin jo paljastaa, että tarkoitus on mennä veneretkelle Panaman kanavaan, suorittaa shoppailua Panama Cityn kaupoissa sekä joogata ja ratsastaa Bocas del Toron rannoilla. Ei kuulosta yhtään pöllömmältä, vaikka itse sanonkin! =) Ai niin, ja Katja haluaa järjestää meille suomalaisen illan.... Eipähän pääse koti-ikävä yllättään! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti