Kesäkauden kirjaprojekti

Nyt haluan pyhittää muutaman palstan yhdelle tosi rakkaalle harrastukselleni: kirjoille. Jo vuosikaudet oon rakastanut lukemista, se on ihan ehdottomasti yks parhaista ja viihdyttävimmistä tavoista kuluttaa vaikkapa aurinkoista kesäpäivää tai pimeetä ja sateista syysiltaa. Ottaa se ihan äärettömän kutkuttavaan kohtaan jäänyt kirja käteen, käpertyä sohvan nurkkaan ja kadota kirjailijan luomaan maailmaan, joka allekirjoittaneen kohdalla on 95-prosenttisesti aina fiktiivinen. Pääasiassa luen ulkomaista matskua, mutta nyt kesäkauden kirjaprojektin yhteydessä on tullut luettua myös kotimaista kirjallisuutta. En osaa sanoa miksi luen pääasiassa ulkomaisia kirjailijoita, oisko jonkinlainen jäänne ajasta, jolloin löysin Stephen Kingin... vaikka taitaa se juontaa juurensa jo kauempaa...Joo, juontaa se. Sillon kun muut luki Anni Polvan Tiina-kirjoja, minä ahmin Merri Vikin Lotta-sarjaa. En tiedä miks, mutta just Lotan toilailut iski ja lujaa. Olettaisin, että kyseessä on aika lailla Tiinaan verrattavissa oleva hahmo.

Ja sitten siis siihen lukuprojektiin. MeNaiset-lehdessä oli kesän alkupuolella tai niillä main aukeama, johon oli koottu erilaisia uutuuskirjoja. Pointti oli se, että koska kesälomat on ovella, kaikilla olis aikaa lukea. Silmäilin läpi esille nostettuja kirjoja ja huomasin, että olin juuri lukemassa yhtä aukeamalle päässyttä kirjaa - Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina. Aivan mahtava kirja muuten. Sama kirjailija on kirjoittanut myös Aikamatkustajan vaimon taustalla olevan kirjan. Ajattelin, että okei, mullahan on tässä jo yks kirja "työn alla", joten enkö lukis sitten nämä muutkin? Eipähän tarvis ainakaan miettiä, että mitä lukis seuraavaks. Se nimittäin on todella tylsää. Miettiä mitä sitä lukis seuraavaks, kuka kirjailija osais vetää oikeesta narusta ja mitä lajia pitäis alkaa lukeen. Boring! Tähän asti mun apuna on toiminut pääasiassa Mari, mun vuotta nuorempi sisko, ja satunnaiset vinkit vaikkapa työkavereilta. MeNaisissa on myös ollut toisinaan äärimmäisen hyviä suosituksia. Yhtenä on pakko mainita Maarit Verrosen Karsintavaihe.

Joka tapauksessa on nyt sitten kesäkuukausien aikana ahminut kirjoja sellasella tahdilla, että välillä oon itsekin ollut otettu ja ihmeissään. Välillä on sellasia kausia, että tulee vaan luettua, luettua ja luettua. Välillä voi mennä vuosikin ettei tule luettua yhtä ainutta kirjaa. Sitten kun taas saa lukuvaihteen päälle, tuntuu uskomattomalta, että on voinut niinkin kauan elää ilman. Eikö lukeminen ookin siis yks parhaista jutuista maailmassa?! Mun mielestä on. Kaikenlaiset kirjat on aivan ihania! Tai perun ton, en voi puhuu kaikenlaisista kirjoista. Mun skaala taitaa olla kuitenkin melko suppee kun en oo koskaan varsinaisesti pyrkinyt lukemisella mihinkään sen suurempaan. En lue kirjoja itseäni sivistääkseni vaan ihan puhtaasti hengen ravinnoks. Pidän hengissä sisäistä lastani ja ruokin lapsenmielisyyttäni tässä muuten niin kylmässä maailmassa. Kirjaan on hyvä paeta. Aina.

Kaikki siis alkoi Audrey Niffeneggerin kirjasta Hänen varjonsa tarina, jonka sain luettua 27.6.2010. Alunperin valitsin ko. kirjan, koska olin nähnyt saman kirjailijan kirjaan perustuvan elokuvan Aikamatkustajan vaimo. Tykkäsin elokuvasta ja arvelin tän kirjan olevan ihan mun juttu - ja oikeassa olin! Kirja sopii hyvin sellaiselle joka enemmän tai vähemmän uskoo henkimaailman juttuihin ja tykkää lukea toisinaan ei niin tavallisista aiheista. Varsinkin loppua kohden ei meinaa malttaa laskea kirjaa käsistään, vaikka kirjan loppuminenkin kauhistuttaa. Kevyt kummitustarina. =D

Seuraavana vuorossa oli Mry Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Sen sain luettua 6.7.2010. Joo, nimi on todella outo enkä itse olis varmastikaan koko kirjaa valinnut, mutta nyt kun se oli listalla ja kirjastosta nopeasti saatavilla, niin mikäpäs siinä. Ja voi että tykkäsin todella paljon! Kirja muodostuu pelkistä kirjeistä eri henkilöiden välillä ja niiden kautta ainakin mulle muotoutui aivan selkeä mielikuva ihmisistä ja paikoista. Kirjeissä käytetty kieli on aivan mahtavaa: teki mieli itsekin alkaa käyttämään vanhanaikaisempaa, kohteliaampaa ja kunnioittavampaa kieltä. Voi kun sitä käytettäisiin vieläkin! Tarinassa on monta kerrosta ja vaikka aiheena onkin toinen maailmansota ja pienen saaren natsimiehitys, kirja on silti aivan mieletöntä hyvänmielen lukemista, joka luo uskon ihmiseen ja ihmismielen hyvyyteen. Wau! Kirja kannattaa ehdottomasti lukea ihan vaikka vaan jos haluaa tyydyttää uteliaisuutensa ja selvittää mistä kirjan nimi tulee. =D

Vain neljä päivää myöhemmin 10.7.2010 sain luettua projektin kolmannen kirjan - Vikas Swarup: Syyllisten seurue. Slummien miljonäärin kirjoittajan uusi kirja. Uskomattoman mahtava teos jo pelkästään sillä, että lukija pääsee kurkkaamaan Intian kulttuuriin sitä elävien hahmojen kautta. Ei kuitenkaan liian korkealentoista, mutta kulttuuriset erot on tosi mielenkiintoisia. Kirja koukuttaa ihan kympillä! Kirjaa kertoo kuusi eri henkilöä vuorollaan, mikä voi aluksi tuntua hankalalta, mutta kun oppii tuntemaan henkilöt, kerronnan seuranta helpottuu. Äärettömän hauska, herkkä, rankka ja kuten sanottu: koukuttava. Nyt pitää sitten vissiin lukea myös se Slummien miljonäärikin...hmmm =D

Projektin plääh-osuus sai osuman kun vuorossa oli Anna Gavaldan Karkumatka (17.7.2010). En tiedä menikö itseltäni jotain ohi, mutta oma arvio on, että kuka tahansa ammattikoululainen tai lukiolainen olis voinut samanlaista tyhjänpäivästä liirumlaarumia kirjoittaa. Enkä tarkoita siis loukata opiskelijoita, pikemminkin tarkoitan kritisoida sitä, että tästä on oikeasti tehty kirja. No, lukekaa itse! Harmiton ja helppolukuinen, että siinä mielessä sen voi kyllä vaikka lukeakin, vaikka en nyt sitä kehukaan. Ei siinä ainakaan ihan hirvittävästi mene elämää hukkaan. Mulla tää meni yhdessä päivässä silmiä pyöritellen… =I

Anna Janssonin Haudankaivaja (Kilpisjärven reissusta johtuen projekti oli jäissä jonkin aikaa ja siitä syystä sain tämän luettua vasta 3.8.2010) onneks korjas Karkumatkan synnyttämän "mihin mä oon oikein ryhtynyt"-mielialan. Otin oikein kirjailijan nimen ylös, että voin myöhemmin palata saman sarjan aiempien kirjojen pariin. Tuli mieleen Tess Gerritsenin kirjoista tuttu etsivä Rizzoli. Oonkin kaivannut jotain sen kaltaista nyt kun oon ne Gerritsenin kirjat lukenut. Mutta tää Haudankaivaja oli aivan mielettömän hyvä dekkari, jossa loppuratkaisua sai jännittää ihan viime metreille saakka. Näitä kirjoja on siis oikein sarja, täytyy katsastaa muitakin Maria Wernin mysteereitä. Maria on siis se rikoskomisario, joka tässä kirjassa alkaa tutkia tuhopolttoa. Muitakin rikoksia ilmenee matkan varrella ja niiden liittäminen toisiinsa tuntuu lähes mahdottomalta, liittyykö ne edes toisiinsa? Yhteistä nimittäjää ei meinaa löytyä millään. Symppistä on vanhan naisen ja koviskundin hitaasti syttyvä ystävyys. Henkilökuvaukset toimivat. =D

"Ei makeaa mahan täydeltä". Seuraavaksi sain luettua Johanna Adorjánin Rakkaudessa erottamattomat 8.8.2010. Johannan isovanhemmat on selvinneet holokaustista ja ovat sitten vanhoilla päivillään tehneet yhdessä itsemurhan. Kirjan idea on hieno ja ehkä sen takia odotukset oli korkealla. Kirja ei lunastanut niitä millään tasolla. Latteaa kerrontaa, joka perustuu arvuutteluihin ja spekulaatioihin. Fiktiivisenä teoksena kirja olisi ehkä voinut toimia, mutta näin ”tositapahtumiin perustuvana” pliisu. Tyhjänpäiväisiä henkilöhaastatteluita, jotka lähes kaikki on umpikujia eivätkä tuo tarinaan mitään lisäarvoa. Ainoastaan kirjassa rakennetut fiktiiviset viimeisen päivän tapahtumat sai pidettyä kirjassa kiinni, muu oli turhaa sivujen täytettä. Ja jos ei vielä tullut selväksi niin kirja siis kertoo ihan todellisten ihmisten tarinan.=)