torstai 8. lokakuuta 2015

Hyvät löydöt - hyvä mieli ja: värittely rules!

Eksyin Pelastusarmeijan kirpputorille. Tai en oikeastaan eksynyt, olin niin tyytyväinen itseeni, että päätin palkita itseni "uusilla" kengillä. Hintakatto oli 10 euroa ja mallistakin oli aika selkeä kuva.
Olin muutenkin menossa Metsoon ja koska Pelastusarmeijan kirpputori sijaitsee siinä nurkan takana, päätin aloittaa etsintäni sieltä. Osa palkintoa olisi siis se itse kaupungilla ja kirpputoreilla kiertely... Mutta niin vain jäi kiertelyt tekemättä! Heti ensimmäiseltä kirpputorilta löytyi täydellinen kenkäpari ja kaupanpäälle vielä ihana käsilaukku. Lisäksi löysin hurmaavan kankaan, jolla aion päällystää pari sisustustyynyä. 
Ai niin, ja nämä kengät maksoivat 8 euroa. Jounin käsilaukku puolestaan oli 5,50 euroa. Poistuin kirpputorilta todella tyytyväisenä eikä harmittanut yhtään, että metsästysretki päättyi nopeammin kuin olin ajatellut. ;)

Ja sitten tuo värittely. Ihan aikuisten oikeasti aikuisten värityskirja on loistojuttu! Tässä pari kuvaa, joiden kanssa olen aloittanut "urani" värittäjänä. Sittemmin olen tarttunut myös puuvärikyniin ja nyt leikittelen ajatuksella tussien ja puuvärikynien yhdistämisestä yhdessä ja samassa kuvassa! Ohhoh! 

Värittely on todella rentouttavaa (jos muistaa olla jännittämättä hartioitaan!), mutta kyllä siinäkin pitää allekirjoittaneen välillä muistuttaa itseään ettei tätä tarvitse ihan niin vakavasti ottaa. En kuitenkaan uskaltanut ostaa luontoaiheista värityskirjaa. Epäilen etten olisi pystynyt - kyennyt - millään voinut heittää niin lekkeriksi, että olisin voinut värittää puun siniseksi tai leppäkertun vihreäksi....hmm...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti