torstai 26. marraskuuta 2009

Kohta kotimatkalla...


Ilmat on lämmenneet ja pilvet ovat jatkaneet matkaansa, let the sunshine in! No nyt ollaankin sitten taas vaan otettu rennosti. Eilen herättiin vasta kymmenen jälkeen ja kömmittiin pihalle vasta yhen maissa. Osasyy tähän myöhäiseen starttiin oli edellisenä iltana sattunut tietokoneen akun yllättävä kuoleminen, mistä syystä päästiin päivittään blogia ja tsekkaan kuvia vasta eilen aamulla. Kyllähän nyt blogia on päivitettävä ihan viimeiseen asti. Koitetaan sitten saada taas päivitystä aikaiseks myös Hong Kongissa, kun se on kerta siellä lentokentällä ilmaista.

Ollaan vaan shoppailtu ja oltu Bondi Beachilla. Piste. Eli ei mitään sen eksoottisempaa ole valitettavasti tapahtunut. Eilen iski Beachilla suuri haikeus kun seurattiin jatkuvalla syötöllä lähteviä lentokoneita ja todettiin itsekin pian istuvamme yhdessä niistä. Don´t get me wrong, kyllä kotiinkin on kiva tulla! =) Mutta ollaan siis shoppailtu nyt vaihteeks tuliaisia itellemme. Mä sain aikaiseks joitain kivoja vaatehankintoja ja sitten hommattiin tietysti pakollista aboriginaali-taidetta: aito didgeridoo ja sen kaveriks pari maalausta seinälle. Niitä ei sentään lähdetä rinkassa kuljettamaan - ovat vähän turhan arvokkaita sellaiseen menoon - vaan ne tulee sitten DHL:llä perässä. Mä oon jo tuuminut niille sopivan paikan uuteen kotiin...

Tänään heräiltiin ajoissa, että saatais kaikki irti vikasta päivästä. Lähinnä siis rannalla makoilun muodossa. Oltiinkin Bondilla tänään sellaiset kolme tuntia ja nyt ollaan hostellilla hohhailemassa ja taukoilemassa. Ostettiin viiniä pullokaupasta ja lähdetään kohta ajaan viimeinen lauttamatka. Kuulostaa tosi dramaattiselta, mutta olo on kyllä tosi dramaattinen. Siis sellainen kaksjakoinen: kiva päästä kotiin, mutta ihan hirvee lähtee täältä ja jättää taakse kaikki tää. Tulkaa te kaikki ihanat ihmiset tänne, niin meidän ei tarvitsis lähteä täältä eikä kenenkään rakkaan tarvitsis värjötellä kylmässä Suomessa! Tulkaa heti jooko?

Kello käy puolta yhtätoista viimeisenä iltana. Shuttle bus tulee hakeen meitä hostellilta huomenaamuna 05:45. Ainakin toivotaan niin, että ehdittäis sitten lennolle. Yritetään kovasti valvoa, jotta päästäisiin Suomen rytmiin kiinni mahdollisimman helposti. Ei siihen nimittäin ihan hirveitä toipumisaikoja jää kun pitää heti maanantaina mennä töihin. Omaa pomoo oon yrittänyt jo etukäteen varoittaa, että en oo ehkä penaalin terävin kynä ens viikolla, mutta mahtaako siinä mitään valtavaa eroa normaaliin arkeen ollakaan.

Paloin muuten tänään aika makeesti. Tai ei tässä rapuilussa kyllä mitään makeeta oo, ainakin jalat on aivan liekeissä! Ville pyörittelee päätään ja näyttää söpöltä niinku aina. Toivottavasti tää kerkee edes vähän tasottuun ennen maanantaina. Jos ei, niin se olen sitten maanantaiaamuna minä eikä paloauto! =) Ei muuta, nähdään pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti