lauantai 14. heinäkuuta 2012

Pitstop Kaunas

 Jurmalasta matka jatkui jälleen ja koska meillä ei ollut mitään suuren suurta kiirettä, päätettiin jäädä yöks Kaunasiin. Sitä oli monet paljon kehuneet ja aateltiin, etta no jos sitten sinne kun kaikki kerta kehuu.... 

Matkaa tehtiin Bauskan kautta. Alkumatka sujui verkkaisesti, sillä siellä oli kovat tietyöt menossa. Vähän matkaa eteenpäin ja stop, vähän eteen ja stop. Hyvä tietysti, että kunnostavat teitä, sillä kyllä ne paikoittain on aika hurjassa kunnossa. Puolen päivän aikaan päädyttiin vastaantulevan Google Maps - auton kuviin jos kamera vaan oli päällä. Soturi ainakin oli oikein edustavan näköinen. =) PS. Juhanille lintutietoa: oli muutama kurki matkan varrella pellolla pörräilemässä...

Rajanylitys Liettuaan: success! Ei yhteydenottoja paikallisten viranomaisten kanssa. Kaunasiin 5.7.2012 neljän maissa saavuttaessa meillä ei ollut mitään tietoa minne mennä ja minne majoittua. Ajeltiin vaan kohti keskustaa kun ei paremmastakaan tiedetty ja jossain kohtaa käännyttiin vasemmalle kohti Vilnaa...suoraan ihan järkyttävän autoletkan jatkoks. Samalla sekunnilla hoksasin meidän oikealla puolella camping-kyltin ja ihanan uimarannan. Voi ei! Mutta ei hätää, Ville keksii keinot: ei muuta kuin tiukka U-käännös ja takaisin tulosuuntaan. Meiltähän tää sujuu. Villeä saa tästä eteenpäin kutsua Mister Ugandaksi. =)

Uimarannan P-paikalla jouduttiin toteamaan, että Camping-kyltti oli vain mainos eikä leirintäaluetta oltu vielä avattu. What to do? Lyötiin auto parkkiin, mentiin vastarannan uimarannalle neuvoa-antaville kylmille olusille ja päätettiin vietää yö uimarannan parkkipaikalla. Ruoka nautiskeltiin uinnin lomassa uimarannalla: pasta carbonaraa. 

Ja olihan siinä toisaalta kiva olla: uimaranta oli ihan millissa, samoin kauppa ja turvallisuus oli taattu kun rakenteilla olevaa leirintäaluetta vartioitiin 24/7.  Kaunasissa nautittiin olostamme se mitä olosuhteisiin nähden oli mahdollista eli uitiin kun oli kerta ihan tolkuttoman kuuma, kokattiin rannalla ja käytiin terassilla. Ei kuulosta ihan kauheen pahalta, eihän?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti