Ihan reissun aluksi lähdettiin sunnuntaina käymään Yoyogi Parkissa. Oltiin kuultu, että siellä kokoontuu sunnuntaisin Tokyo Rockabilly Club hengaamaan, kuuntelemaan musiikkia ja tanssimaan. Kuulosti niin mielenkiintoiselta, että sitä oli ihan pakko lähteä katsomaan.
Ja siellähän olikin puisto aivan täynnä ihmisiä! Ihmisiä piknikillä, ihmisiä treenaamassa kaikenlaisia sirkustaitoja, ihmisiä kävelemässä, ihmisiä ruokakojujen jonoissa ja sitten ihmisiä, jotka olivat ihmettelemässä sitä kaikkea. Me kuuluttiin tuohon jälkimmäiseen sakkiin. 😀
Ja kuinka kauniisti siellä kukkikaan kirsikka! Meille ei kyllä ihan selvinnyt se, että onko siellä joka sunnuntai näin kovasti väkeä. Että onko se oikein tosissaan koko Tokion sunnuntaipiknik-paikka, mutta tunnelma oli kyllä kuin Tampereen vappupiknikillä. Väkeä oli vain enemmän ja piknikin taso huomattavasti korkeampi. Tästä sainkin kipinän itsekin panostaa vappupiknikiin tänä vuonna enemmän.
Eilen mentiin sitten jokiristeilylle Tokyo Cruisen Emeraldas - vesibussilla. Se vasta olikin erikoinen kulkupeli ja ulkonäkönsä johdosta se sai meiltä lempinimeksi manaatti. Siinä vaan oli jotain todella hellyttävää. 55 minuutin risteily Asakusasta Odaibaan maksoi 1720 jeniä per henkilö ja takaisin keskustaan tultiin monoraililla, jossa käy sitten taas SUICA-kortti. Todella kätevää. Emeraldas on todella futuristisen näköinen sekä sisältä että ulkoa ja kunhan oli alitettu kaikki matalimmat sillat, kannelle nousi kaiteet ja matkustajat saattoivat mennä kirpeään tuuleen nauttimaan maisemista ja valokuvaamaan.
Itse risteilyn lisäksi myös määräsatama, Odaiba, oli mielenkiintoinen paikka nähdä. Siellä vallitsi sellainen lomakylämäinen tunnelma rantoineen ja rantabulevardeineen. Siellä oli myös aivan valtavan kokoinen Hilton-hotelli. Odaiba vaikutti helpolta ja rennolta paikalta. Kaupunki näkyi hienosti veden yli eikä matka keskustaan kestä monoraililla liian pitkään. Sinne on varmasti ihan kiva vetäytyä kun on viettänyt pitkän päivä kaupungin vilskeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti