tiistai 2. huhtikuuta 2019

Tokion monet kasvot

Tokiossa kyllä riittäisi nähtävää ja tekemistä vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Tällä kertaa ei ehditty kuin raapaisemaan pintaa, mutta ehdittiin kuitenkin toteamaan, että Tokiossa on todella monta puolta ja kaikki niistä on omalla tavallaan kiinnostavia ja upeita. En olisi ikinä uskonut, että matkustaisin joskus Japaniin, en ollut edes kiinnostunut tulemaan tänne. Jotenkin Tokio vain päätyi meidän retkisuunnitelmaan ja täällä sitä sitten ollaan.

Tokion julkinen liikenne toimii hienosti ja mekin hommattiin heti lentokentältä ladattavat SUICA-matkakortit. Ostettiin 2000 jenin kortit (500 jeniä on panttia, jonka saa kortin palauttaessaan takaisin ja 1500 on jeniä on varsinaista arvoa) ja ollaan nyt päivittäin ladattu kortille 1000 jeniä (noin 8 euroa) lisää. Se on riittänyt hyvin, vaikka ollaan liikuttu juuri niin paljon kuin on haluttu ja on tarvinnut. Vähän reilut 1000 jeniä maksava lippu Narita SkyAccess-junaan pitää ostaa erikseen, sillä sitä ei pysty SUICA-kortilla maksamaan. Metrolinjoja on useita, samoin muita junalinjoja ja bussit vielä päälle, mutta metrokartan kanssa metrolla liikkumiseen pääsee nopeasti jyvälle ja asemilla on hyvät opasteet. Lisäksi on meribussiliikennettä ja vesitakseja, ja lauttoja, joilla voi reissata joella lyhyemmän tai pidemmän matkan.

Sightseeing-osastolta meiltä löytyy:
- The East Gardens of the Imperial Palace (puistot ja puutarhat ympäröivät alun perin 1888 rakennettua palatsia)


East Gardens



- Tokyo Skytree (634 m korkea lähetin- ja näköalatorni)

Näköalat taustalla
Tokio by night

Skytree odottaa


- Senso-ji temppeli (Tokion vanhin buddhalainen temppeli)





Ollaan molemmat tykätty Tokiosta kovasti, mikä ainakin itselleni tuli suurena yllätyksenä. Tokio menee selvästikin "paikkoja, joihin voisin matkustaa uudestaan"-listalle. :) Samalle listalle päätyi jo aiemmin Uusi-Seelanti ja Australiahan siellä jo olikin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti