
Eilinen päivä oli aivan uskomaton! Mä näin koaloita näin läheltä (*näyttää käsillään sellasta puolen metrin matkaa*) ja pääsin sekä silittään että kädestä pitäen syöttään kenguruita! Ne on kyllä ahneita kavereita; tarttuivat oikein kädestä kiinni etten vaan lähtis paikalta liian aikasin. Luulis, että ne olis aika täynnä jos kaikki kävijät niitä ruokkii, mutta hyvin tuo tuntui maistuvan! Siellä oli myös muutama kenguru pussi pullollaan eli vauva vielä kannossa. Yks poikanen olis kyllä varmaan voinut jo tulla kokonaan pussista poiskin kun ei mahtunut sisälle enää kunnolla, jalat ja häntä vaan pilkisti pihalle. Tai ehkä se vaan oli rynnännyt sisään vähän kiireessä.
Retken kohokohta oli kuitenkin ne ihanat minipingviinit, joiden maihinnousua saatiin ihailla aivan eturivin paikoilta rantahiekalla istuen. Pingviinit juoksi melkein syliin kun ne näki, että nyt on tullut vieraita ihan Suomesta asti! En tiedä miten

ne tiesi mistä oon, mutta oli se niiden juoksentelu vaan liikuttavaa katteltavaa: pienet jalat vaan viipotti kun pingut juoksi siivet levällään ja kaulapitkänä merestä kohti kotia. Metelöinti ja keskustelu alkoi sitten vasta pesien lähellä, päästiin siitäkin nauttiin. Ja kun ne on niin hirvittävän pieniä, söpöläiset oikein! Mutta Melbournen pääanti on nyt sitten koettu, jei!
Huomenna viimeinen päivä Melbournessa ja illalla lähtee bussi kohti Canberraa. Tänään ollaan vielä oltu pari tuntia St. Kilda Beachilla hankkimassa kateutta herättävää rusketusta ja huomenna tähdätään Da Vinci - näyttelyyn.

Ville muisti sen yhtäkkiä tänään kun kerroin sille yhdestä Phillip Islandilla sijaitsevasta suklaatehtaasta, jossa on esillä luonnollisen kokoinen suklainen kopio Michaelangelon David-patsaasta. Mahtavaa aasinsilta-ajattelua, mutta oli hyvä, että se muistettiin nyt tässä vaiheessa, kun on vielä yks päivä aikaa. Täytyy vaan netistä tarkistaa, että missä tää näyttely nyt taas olikaan ja paljonko se maksaakaan. Jätetään sitten sekä akvaario että eläintarha Canberraan, jossa ehkä täytyy käydä myös sotamuseossa.
Loppukaneettina on ihmeteltävä sitä kuinka aikaisin täällä ravintolat sulkeutuu: onpa muuten ihmeellistä kuinka aikaisin täällä ravintolat sulkeutuu... =)
olokaa sielä ny sitte kunnolla! ikävä on teitä ja täällä talvi tekee tuloaan!! ily -immu-
VastaaPoistaNuo pinkviinit vaikuttaa senverta fiksuulta, jotta kirjoottakaa niille oma merkki: "Please, check over your head before wobbling away"
VastaaPoistavähä siistiä!moon kare, teillä on siellä tosi hienoa varmasti!(mä en toki käsitä miten te ootte niin kaukana oikeesti mutta kyllä se on vain uskottava ku tätä blogia lukee ja selaa) ootta ihania pitäkää tosi hauskaa ja tulkaa ehjänä takasi -rasvakkaa toisianna ja varokaa merisiilejä..
VastaaPoistapusuja ja ilyjä
ja omikaa se koala ja pingu:D
t.reetta
Rakkaita olette tekin kaikki kullat! Kohta ollaan matkan puoli välissä ja kotimatka alkaa häämöttää. EI ihan vielä, mutta pian! =)
VastaaPoista