Paluu Panama Cityyn

Herättiin puoli seitsemältä. Ei tuntunut kauheen pahalta, sillä ollaanhan me joka aamu herätty ajoissa! Niin reippaita me ollaan. Suihku, snadi aamiainen, vaatteet, pakkaus ja pihalle. Ai niin ja hei hei Martin, nähdään Suomessa!

Katja ja Martin asuu ihan lentokentän vieressä (siis oikeesti, koneet lensi yli niin matalalta, että Anna olis varvistamalla osunut niihin...), siitä oli noin viiden minsan kävelymatka. Hups vaan! Ja Katja lähti tietysti saatille, ihan check-in tiskille asti. Homma hoitui mallikkaasti, turvatarkastukset ja kaikki. Ja ennen kuin huomattiinkaan, istuttiin Aeroperlaksen 44-paikkaisessa potkurikoneessa. Kone oli siisti ja tuntui turvalliselta. Anna istui Tiinan vieressä käytäväpaikalla ja piti mua kädestä nousun ajan. Mut ei se ollutkaan niin pelottavaa kun olin odottanut. Ja tattadataadataa: mun laukku painoi vaa'an mukaan vähiten ja Annan eniten! Meidän mielestä vaaka oli väkisinkin rikki, Annan laukku ei mitenkään voinut olla painavin kun se oli koko ajan ollut kevyin ja Anna oli jättänyt vielä ihan hullusti kamaa Panama Cityyn! Mut niin se vaaka vaan väitti. Eikä jouduttu kukaan maksaan mitään ylimäärästä, olin vissiin katsonut painorajat netistä jotenkin väärin...

Tunnin lento meni hujauksessa ja kohta jo oltiinkin lennon pahimmassa vaiheessa - laskeutumisessa. Pidin Annan kädestä ja puristin lujaa kouristuksenomaisesti heti kun renkaat osui maahan. Jee, ja kaikki meni hyvin eikä Annalle tullut käsivarteen mustelmia... tälläkään kertaa! Tiina myös selvisi laskeutumismustelmilta. =) Miks mä lennän kun kerta pelkään laskeutumisia kuollakseni? Kuka näistä tietää! Ja nousuthan on aina ihan ok, tai ei ainakaan niin pahoja kuin laskeutumiset.

Katjan nerokkaaseen ideaan tarttuneina, mentiin taksilla suoraan Albrookin bussiasemalle, jonne jätettiin laukut tavarasäilöön. Ja siitä sitten suoraan Moolille shoppaileen. Mut pakko kertoo kuinka ollaan jo niin jyvällä näistä jutuista, että vältyttiin taas yhdeltä taksihuijaukselta! Astuttiin ulos terminaalista Albrookin kansallisella lentokentällä ja heti oli tietysti taksia tyrkyllä. Oltiin jo nostamassa laukkuja takaronttiin kun hoksattiin kysyä hintaa. Ja voitteko uskoa, että äijä yritti ihan tosissaan kyniä meiltä lähemmäs 10 dollaria kyydistä! Ja kun tinkiminen ei auttanut, nostettiin laukkumme pois kyydistä. Äijä heilutteli käsiään ja huuteli äkäisesti jollekin toiselle äijälle ja NAUROI meille. Mutta itku pitkästä ilosta äijänkäppänä: seuraava taksi heitti meidät määränpäähän kohtuullisella 3 dollarilla. You go girls! =)

Kaupunkiin paluu tuntui kaikista todella masentavalta. Kiireetön ja huoleton Karibianmeren tunnelma oli jäänyt taakse. Joka paikassa vilisi hirveesti ihmisiä, jotka oli kaikki pukeutuneet asiallisesti ja laittautuneet. Oli tosi masentava olo. Panama Citysta alussa saatu kiireetön, rento ja lämmin vaikutelma romuttui täysin ja oli yhtä tyhjän kanssa Bocas del Toroon verrattuna. Nyt City vaikutti kylmältä, kiireiseltä, stressaavalta ja ennen kaikkea vaaralliselta. Vainoharhaisuun nosti päätään samalla sekunnilla kun noustiin taksista Albrookin bussiaseman edessä. Huoh... Eikä mulla ollut sitten ollenkaan shoppailufiilistä kun olin niin masentunut. Anna sentään löysi itelleen onneks pari paitaa ja Tiina kivan topin. Hätäisen ostoskierroksen päätteeks käytiin Super99:ssä ostamassa Abueloa ja kanamaustetta tuliaisiks, ja käytiin syömässä kiinalaista. Sit haettiin laukkumme säilöstä ja napattiin taksi Mamallenaan: "Hostel Mamallena, calle primera Perejil, en la misma casa de la Junta Comunal de Calidonia en Perejil de Colegio Javier". Ja tadaa: Casa Blanca! =)

Ja hostellissa meidän varaus löytyi helposti ja saatiin huone 3, kun aikaisemmin oltiin viereisessä huoneessa numero 2. Huone on paljon mukavampi. Siis käytävän valo ei pääse häikäseen kenenkään silmiin ja olihan siinä myös ikkuna! Tiinan kanssa oltiin enemmän kun innoissamme kun päästiin eroon hiostavista farkuista. Tiina oli ehkä enemmän innoissaan kun mä, kun sen farkut sanoi sopimuksen irti vikaan taksiin noustessa. Tiina ryhtyi sitten jälleen kerran ompelupuuhiin! =) Tiina nimittäin löysi Bocasissa itselleen uuden harrastuksen: ompelu. Kun se yks mekko, jonka Tiina oli ostanut Citysta, sai itseensä uuden reiän joka ilta. Ja se oli sitten aina seuraavana aamuna paikattava taas seuraavaa iltaa varten. Toivottavasti Tiina muistaa pitää reissussa saavuttamansa ompelutaidon hengissä myös sitten kotona!

Lyhyen hengähdystauon jälkeen päätettiin lähteä katsastamaan Panama Cityn vanha kaupunki, Casco Viejo. Päivä oli pilvinen ja sateinen, mutta lämmin ja painostava. Panamassa sateet ei juurikaan raikasta ilmaa vaan olo säilyy samanlaisena hiostavana sateen jälkeen kun se on ollut ennen sateen alkamistakin. Ei minkäänlaista helpotusta kaatosateesta huolimatta. Että se on ainakin Suomessa hyvä puoli sateessa: se raikastaa, aaaahhhh!

Casco Viejo on erikoinen yhdistelmä entisöityä loistoa, entisöimättömiä paikallisten asuintaloja ja täysin romahduspisteessä olevia rakennuksia. Se on vuonna 2003 julistettu Unescon perintökohteeks. Ja onhan siellä myös presidentinlinna, joka myös käytiin katsastamassa. Sit syötiin sellaiset ice cones-jutut, jollaisia on nähty vaan telkkarissa. Hauska keksintö ja oli kerrassaan veikee kokeilu. Hienoista maisemista ja rakennuksista huolimatta ei viihdytty Cascossa kovin kauaa, sateinen keli verotti meidän mielenkiintoa. Kävellen ei uskallettu sieltä poistua vaan napattiin taas taksi ja suunnattiin hostelliin. Nähtiin hauska juttu, kun oli niitä valtavia lintuja yhen hotellin katolla kuivattamassa siipiään. Tässä ohessa kuva siitä, klikatkaa suuremmaks, voin luvata että on huvittavaa.

Vietettiin rentoa iltaa pakaten, juoden Balboaa ja pelaten jatsia. Suihkuun vääntäydyttiin vasta yhdeksän jälkeen kun huoneiden automaattisesti käynnistyvä ilmastointi pärähti päälle. Siihen mennessä oltiin jo saavutettu äärimmäisen tuskaisuuden tila ja odotettiin ilmastointia kun kuuta nousevaa. Ja voi sitä helpotuksen tunnetta kun se saatiin! Sitä riemun määrää ei pysty kuvaileen, ainoostaan me kolme voidaan tietää miten suuri ja mahtava olotila valtas meidät kun ilmastointilaite aloitti tasaisen hurinansa! Muistatteko, Anna ja Tiina?!

BTW, meidän viis päivää aikaisemmin jättämät kamat oli tallella; pyyhkeet ja kaikki! Ihan uskomaton juttu! Hienoo!

Ja täts it. Siinä se reissu oli. Paitsi, että paluumatkalla meidän lento oli taas myöhässä, mutta siinähän ei sinänsä ole mitään uutta, joten ei siitä sen enempää. Ja nyt ollaan taas takaisin Suomessa. Huoh. Kettu kuittaa!