Anna itsellesi antamalla muille

Yksi ihana henkireikäni on jo vuoden päivät ollut vapaaehtoistyö vanhusten parissa. Olin viime vuoden lopulla kolme kuukautta vuorotteluvapaalla ja päätin silloin lahjoittaa runsaasta vapaa-ajastani osan niille, joille sillä tuntuisi olevan oikeasti merkitystä. Päädyin antamaan aikaani vanhuksille osin itsekkäästä (?) syystä; lapsettomana huomaan toisinaan miettiväni omaa tulevaisuudessa häämöttävää vanhuusaikaani. Kuka tulee katsomaan vai tuleeko kukaan? Onko silloin juttuseuraa, virikkeitä, kontakteja muihin ihmisiin? Yksinäinen vanhuus kuulostaa pelottavalta ja surulliselta, eihän sellaista toivoisi kenellekään.

Käyn kerran viikossa viettämässä aikaa ihanien elämänsä ehtoopuolella olevien ihmisten kanssa,

Toisinaan vanhuksien luona vierailee myös eläinkavereita,
joiden vierailujen aikana hymyt ovat herkässä.

jotka joka kerta kiittävät käynnistä ja kertovat kuinka kiitollisia ovat siitä, että olen viettänyt aikaa heidän kanssaan. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että minun pitäisi kiittää heitä. Saan käynneistä todella paljon itsekin: joka kerta kun lähden heidän luotaan, hymyilen kuin Hangon keksi koko kotimatkan. Tuntuu todella hyvältä olla tarvittu, odotettu ja haluttu. Ja on uskomattoman ihana tunne jättää kylmä maailma hetkeksi oman onnensa nojaan ja hassutella seurassa, jossa turhanpäiväinen murehtiminen ja työelämästä tuttu multi-tasking (hrr.... mikä kirosana!) eivät saa jalansijaa.

Me muistelemme menneitä, keskustelemme päivän uutisista Aamulehden parissa, katselemme elokuvaa tai pidämme levyraatia, venyttelemme ja jumppaamme, ja luemme vitsejä Valitut Palat - lehdistä. Oli ohjelmassa mitä vain, aika tuntuu joka kerta rientävän vauhdilla. Näin vapaalla ollessa vierailuni näiden varttuneempien ystävieni luona tuovat arkeeni rutiinia, mutta työviikkoina ne antavat valtavasti voimaa normaaliin arkeen. Tätä voi todellakin suositella kaikille, joilla on halua, kiinnostusta ja aikaa. Vain hetki viikossa riittää antamaan paljon hyvää sinulle ja muille.