Maanantaina lähdettiin uudestaan reissuun. Tällä kertaa meidän oppaina toimi Rossyn ja Angelin lisäksi Rosa. Pakattiin mukaan olennaisimmat, sillä reissu kesti pari yötä. Ensin yövyttäisiin Punta Canassa Airbnb:ssä ja sen jälkeen Los Haitisesin lähellä sijaitsevassa ekohotellissa.
Punta Canaan ajelee taukojen kanssa 3-4 tuntia ja siellä sijaitsee hurja määrä all-inclusive lomakeskuksia. Kaikki on todella siistiä ja vehreetä. Oikein kaunis keinotekoinen turisteja varten rakennettu paikka, jossa jopa kuivattu hiekka tuodaan muualta korvaamaan tai täydentämään siellä jo oleva hiekka. Täällä meidän pääkohteena oli ekologinen kansallispuisto, jossa on yhteensä 12 laguunia ja ne kaikki kytkeytyy toisiinsa maanalaisen joen kautta. Yhdeksää saa ihailla ja kolmeen pääsee pulahtamaan. Me maksettiin noin 9 euroa per henkilö onnellisen sattuman vuoksi, mutta normaali hinta olisi 45 - 80 euroa. Että ihan hyvä diili.
Laguuneissa on kaloja, kilpikonnia ja katkarapuja, mutta niistä ei kannata huolehtia eikä pientä näykkäisyä tarvitse säikähtää (itse toki säikähdin heti kun oli katkarapu varpaassa kiinni!). Aikarajaa ei ole vaan laguuneissa saa viettää aikaa niin paljon kuin haluaa aina siihen asti kun puisto sulkeutuu kello viideltä.
Majoitus oli tosiaan Airbnb:n kautta, mutta millainen paikka! Huikea huoneistohotellikompleksi, jonka keskellä oli kaikille yhteinen uima-allas. Hinta huoneistolle oli noin 125 euroa/yö koko porukalta. Ja taas teki nukkuminen hyvää.

On kyllä upeita värejä ja hienoja paikkoja kerta kaikkiaan! Paikallisoppaat on osanneet hommansa :)
VastaaPoistaTodellakin. Ei noihin paikkoihin olis löytänyt ilman paikallistuntemusta. :)
Poista