Oltiin Annan ja Tiinan kanssa aivan uskomattoman (taas toi ylisana) ihanalla lähes privaatilla päiväretkellä, jolla päästiin tutustuun lähisaariin ja kauniiseen lähiympäristöön muutenkin. Meidän lisäks reissussa oli vain kapteeni San Pedro (oikeesti, toi oli sen nimi, en huijaa!) ja kaks saksalaista nuorta miestä: Hans ja
Joakim. Ja oli kuulkaa onni onnettomuudessa, että pojat oli meidän matkassa, sillä molemmat ymmärsi espanjaa ja puhuikin sitä melko sujuvasti, joten ne sitten tulkkaili meille kapteenin juttuja. Siis aina silloin kun vaivauduttiin kysyyn, että mitä se sanoi. Aina ei sitten jaksettu kyselläkään kun meillä kulu aika ihan hauskasti omien juttujen parissa. Retkelle lähdettiin aamulla puoli kymmeneltä ja takaisin Isla Colonilla oltiin neljän maissa. Retken päämääränä oli Zapatillan paratiisisaari ja siellä ohjelmassa snorklausta korallien ja värikkäiden kalojen joukossa. Hurjaa, mä en ollut snorklannut koskaan ennen!
Matka eteni rauhallisesti ja kapteeni selitti kaikenlaista. Suurin osa meni meiltä ohi, mutta nautittiin sitten lämmöstä, auringosta, maisemista ja viilentävästä tuulahduksesta, joka ajoittain löysi meidänkin paatin. Pojat yritti saada paattiin lisää vauhtia, mutta Pedrolla riitti tekosyitä hitaaseen vauhtiin: "mennään ihan rauhassa vaan niin ollaan sitten ainoat siellä Dolphin Baylla", "musta on kiva mennä hiljaa".. Yeah right! Myöhemmin
meille selvis todellinen syy matkanteon rauhalliseen tahtiin, mutta siitä sitten myöhemmin lisää... Ihmeteltiin mangrovemetsiä, veden väriä ja kirkkaan veden ansiosta näkyviä pohjassa makaavia simpukoita. Kunnes vihdoin saavuttiin ensimmäiseen kohteeseen: Dolphin Bay. Arvaako kukaan mistä toi nimi tulee? Joo-o, nokkelimmat tais heti arvata, että sehän on tietysti luonnonvarasten delfiinien koti. Niin onkin! Ja me nähtiin niitä ja oltiin, että oiiihhhh! Tiina sai fotoja ja mä kuvasin pienen videonpätkän. Oli aika kevyt olo kun jatkettiin matkaa.Ja pikaisesti pysähdyttiin Cayo Coralilla tekemässä ruokatilaukset etukäteen. Syötäis
ne sitten paluumatkalla kunhan vaan ensin oltais päästy nauttiin Zapatillasta. Katja oli sitä kehunut ja Annan loisto-opas oli sen myös maininnut. Ja nyt me oltiin matkalla sinne! Zapatilla - valkoista hiekkaa silmän kantamattomiin, palmuja, turkoosia vettä, koralleja ja kaloja. Liian kaunista! Ja parasta kaikessa se, että ranta oli käytännössä autio kun saavuttiin sinne. Meidän oma autiosaari, ihanaa! Me päästiin valitseen koko saaren ehdottomasti paras leiripaikka matalan palmukasvin juurelta ihan rannan tuntumasta. Myöhemmin saarelle saapui lisää väkeä ja kuultiin kaikkien kadehtivan meidän varjoa. Kerrankin meillä kävi tuuri!
Snorklaaminen oli hauskaa, vaikka tuntuikin ensikertalaisesta aluks vähän luonnottomalta. Mun auringossa palaneet huulet on huutaneet hallelujaa joka kerta kun niihin osuu suolavettä, mutta jostain syystä snorklatessa ne oli ihan ok. Heti kun nousin pintaan, halleluujan huutaminen alkoi täysillä. Mikähän siinä mahtaa olla? Auringon ja suolaveden turvottamat palaneet huulet ja snorklausmaski = instant lipjob without botox or surgery! =) Vaikutus on pitkäaikainen, mutta en voi silti suositella: on kivuliasta. Sit päästiin siihen hitaan vauhdin syyhyn... Kapteenin piti tulla hakeen meitä vartin vaille kaks,
mutta mitään ei näkynyt tai kuulunut. Tai itse asiassa näkyi kyllä: vene oli reilun sadan metrin päässä rannasta ja Pedro näytti häärivän moottorin kimpussa. Joo-o. Mä sit siinä vaiheessa pahoittelin Hansille ja Joakimille tätä meidän matkakarmaa ja pyysin anteeks, että jos tää nyt jotenkin olis meidän vika. Molemmat pyöritteli silmiään ja oli, että aha. Ne ei tainneet oikein hokata kuinka vakavasta jutusta tässä oli kyse. Kapteeni saapui noutaan meitä puol tuntia myöhässä.
paluumatka sujuikin sitten jo todella vauhdikkaasti, paikoin jopa liian vauhdikkaasti. Siinähän meinas tulla aallonharjalta toiselle loikkiessa häntäluu ja alaselkä kipeeks. Onneks ollaan suomalaisia, että ihan sillä sisulla sitten vaan. Mutta tosiaan siinä paluumatkalla ei sitten enää paljoa valokuvattu ja ihmetelty maisemia, onneks oltiin kameroitu menomatkalla koko rahan edestä! Ja kylläpä kelpas taas sitten illalla juhlia hienoa päivää: ron con ginger ale, of course!
oho
VastaaPoista