sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Ensimmäinen kohde, Dubai, saavutettu kevyen paniikin saattelemana

Iloisina Heathrowlla odottelemassa ruokaa, ennen paniikkia.
Kevyt paniikki liittyi kyllä lentoihin, vaikkakaan ei johtunut siitä tosiseikasta, että me molemmat pelkäämme lentämistä. Fun fact: Ville pelkää nousuja ja minä laskuja. :) Näin voidaan kirjaimellisesti tukea toisiamme niin ylä- kuin alamäessäkin. Dubaihin tultiin vaihdolla ja vaihto oli Lontoossa. Jo Helsingissä oltiin ihan viimeisten joukossa nousemassa koneeseen (meidän lisäksi mattimyöhäisenä oli neljä muuta matkustajaa) ja siihenkin sakkiin ehdittiin vain muutaman juoksuaskeleen avulla. Ihan hirvittävää! Ne, jotka tuntevat Helin, tietävät mikä grande katastrofi tämä oli. Päätin ettei koskaan enää ja että Lontoossa pelataan varman päälle. No, se ei sitten mennyt ihan suunnitelman mukaan.... Siinä oli aika monta muuttujaa, mutta lopputulemana oli se, että oltiin ajoissa VÄÄRÄLLÄ portilla ja meidän
Palm Jumeirahin boardwalk
oma kone siellä OIKEALLA portilla oli lähdössä minuutin päästä. Silmissä pimeni, päässä humisi ja sitten juostiin. Lujaa. Kauan. Koneessa oltiin kymmenen minuuttia myöhemmin (kiitos ihanat British Airwaysin lentoemännät!). Omaan makuun vähän turhan jännittävää. Voiko taas päättää ettei koskaan enää?!

Joka tapauksessa Dubain päässä liikkumiset, syömiset, majoituksen löytyminen ja kaikki muu on
Dubai Fountain
sujunut kuin vettä vaan. Tällaisella pikaisella 7 viikon reissulla on erityisen tärkeää tehdä ennakkoon jonkin verran selvitystyötä. Esimerkiksi täällä Dubaissa ollaan 3,5 päivää ja jos siitä ajasta iso osa menee asioiden (julkinen liikenne, paikkojen sijainnit jne) selvittämiseen, ei tuossa ajassa juuri mitään ehdi.

No me olemme ehtineet: heti ensimmäisenä päivänä käytiin katsastamassa Dubai Mall, Dubai Fountain ja Burj Khalifa (tämä tosin
Burj Khalifa
vain ulkopuolelta). Tänään, toisena päivänä, ollaan ajeltu metrolla, ratikalla, bussilla ja monoraililla. Olemme käyneet ihmettelemässä kanaalia, Palm Jumeirahia ja taas kerran Dubai Fountainia. Eilen ja tänään esitettiin eri showt. Pakko mennä huomennakin katsomaan mitä suihkulähteellä on takataskussaan.

Ladattiin Nol-matkakorteille kummallekin 100 AED, vaikka alun perin suunnittelin, että 80 AED olisi riittävästi. Lipunmyyjän huokaisu sai lisäämään panoksia ja näin päädyimme tuohon korkeampaan summaan. Meidän majoituksesta on keskustaan matkaa 10 km ja olemme kulkeneet julkisilla surutta. Siitäkin huolimatta meillä on korteilla edelleen puolet jäljellä. Eipähän tarvitse miettiä riittääkö kortissa virta lentokentälle palatessa... Ehkä pitää huomenna rallatella lautalla (ei sillä, joka kulkee kanaalissa) ihan vaan koska virtaa on. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti