torstai 21. maaliskuuta 2019

G'day mate

Yllätysvieras
parvekkeella



Saavuttiin Australiaan ja Sydneyhin tiistaiaamuna 19.3. 06:40. Tänne buukattiin Airbnb-majoitus Potts Pointista ja oltiin saatu lupa aikaiseen sisään-kirjautumiseen. Olipas hauska tavata meidän vuokraemäntä kasvokkain kun Sherry oli meidän tullessa lopettelemassa siivousta. 😊


Ensimmäinen ohjelma oli parin tunnin päiväunet. Siitä on tullut tuttu tapa yölennon jälkeen. Se on oikeasti ihan paras keino varmistaa, että jaksaa yhtään mitään ensimmäisenä päivänä. 😊 Mekin mentiin lopulta nukkumaan vasta puolen yön aikaan kun iltakävely venähti vähän.




Tuttu maamerkki

Ensimmäinen päivä meni Circular Quayn ympäristössä. Yritettiin ymmärtää, että ollaan vihdoin takaisin täällä. Syötiin lounasta, käytiin oopoeratalolla ja tehtiin lyhyt lauttaretki Double Bayhin ja takaisin.

Täällä kannattaa hommata Opal - kortti, jolla voi kulkea kaikilla julkisilla ja jota on helppo ladata joko automaateissa tai kioskeissa ja kaupoissa. Heti lentokentältä voi ostaa ko. kortin. Hinta on 35 AUD eikä kortille itselleen tule mitään hintaa. Kortti siis maksaa tuon verran ja sen verran kortilla on arvoa. Meille ei ole ihan täysin selvinnyt logiikka noissa matkojen hinnoissa, mutta helppoa se on ja ihan ok hintaista. Kortin saldo näkyy sekä sisään- että ulos-leimatessa.

Illalla käveltiin vielä Circular Quaylle ja kuljettiin Sydney Harbour Bridgen yli. Sillallehan järjestetään siltakävelyitä, joissa kuljetaan pitkin siltakaaria valjailla kiinnitettyinä. Mutta sillalla menee myös jalkakäytävä, joten sillalta saa kyllä kuvia ilman maksullista kiipeilyä myös.

Circular Quay illalla 

Sydney Harbour Bridgellä

Iltanäkymiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti